Peppi päästelee täysillä
Yksin asuva Peppi (Anna-Riikka Rajanen) kauhistuttaa sosiaalitäti Ryöppyvaaraa (Ursula Salo) riehunnallaan. Vauhdikas näytelmä on Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistossa vain maaliskuun loppuun. Mirka Kleemola Kuva: Viestilehtien arkistoPeppi Pitkätossu on aina ollut nuori radikaali ja lohduttava hahmo samassa paketissa. Siitä 70 vuotta jatkunut suosio johtuneekin.
Helsingin kaupunginteatterin suuren näyttämön musiikkinäytelmässä nähdään nämä kaksi roolia yllättävän tasaväkisinä: isäänsä ikävöivä pieni tyttö ja prööt-prööt-pieruja täysillä päästelevä pieni anarkisti.
Parituntisessa, ruotsalaisvoimin tehdyssä ohjauksessa ja musiikissa käydään tietenkin sirkuksessa, koulussa, mitellään pöljien poliisien ja turkulaisittain murtavien kultaraharosvojen kanssa sekä kohelletaan hienojen rouvien kahvikutsuilla.
”Et saa sanoa minua sinuksi!” hieno hatturouva toruu Peppiä.
”No miksi sitten? Pikku muijaksiko, jolla on pulunraato päässä?”
Tuttua kirjoista, välillä ehkä liiankin tuttua vuorosanoja myöten. Mutta sitä moni lapsi odottaa.
Tosin tässä näytelmässä Peppi ei opettele kertomus- vaan kiertotaulua.
Uuttakin on. Esimerkiksi käyvät nykynuorten kielenkäyttö ja koulubussi, joka kurvailee esiin sieltä täältä ja purkaa sisuksistaan räppääviä tavallisia koululapsia.
Opettajana päsmäröi mainio nutturapää (Kaisa Torkkel). Monista muistakin onnistuneista roolitöistä mainittakoon Vahva-Aadolf (Panu Vauhkonen), sosiaalitäti (Ursula Salo) sekä Peppi itse (Anna-Riikka Rajanen tai Maija Koivisto).
Näyttelijöissä riittää puhtia ja ääntä hengästymättä, vaikka Peppikin kieppuu talonsa kaiteissa milloin mitenkin päin – niin kuin lapset tekevät.
Lapsikatsojia huvittaa rintava ja pallona pihalla pyörivä sosiaalitäti rouva Ryöppyvaara, jonka nimi vääntyy Pepin ja steppaavien poliisien suussa Ryppynaamaksi ja vaikka miksi.
Myös aikuiskatsojaa liikuttaa Pepin ikävöinti isänsä perään. Asiasta kehkeytyy koskettava ja jopa julma väittely Tommin ja Annikan kanssa.
Peppi kertoo ison aallon huuhdelleen isänsä mereen ja tämän luultavasti seilaavan maailman merillä.
Naapurin lapset arvelevat kuitenkin, että Pepin isä on varmaankin hukkunut tai joutunut hain syömäksi.
”Sellainen iso ja paksu merikarhu ei huku!” Peppi torjuu topakasti.
Musiikkinäytelmästä kun on kyse, Peppi laulaa paljon ja erityisen haikeasti isästään. Ja nähdään isä (Panu Vauhkonen) näyttämölläkin.
Lapsikin huomaa elävän musiikin, huikeat ja monikäyttöiset lavasteet ja valot, kuten Huvikummun, merirosvolaivan ja tähtitaivaan sekä pyörivän näyttämön ja kekseliään puvustuksen: sirkuksen värikkäät vauvat, räsymattomekot, Pepin virkatun tunikan ja jopa talon ylle puetut käsityöt.
Katsomossa vieressä istunutta pukumiestä naurattivat kahvikutsujen pierutyyny- ja tissijutut. Joku toinen saattoi poimia hauskana yksityiskohtana pätkän Kokki kolmosen tunnusmusiikkia.
Jokaiselle jotakin, sellainen kai on hyvä näytelmä.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
