”Taatusti paloturvallinen sauna”
Viiden miehen porukalla jääsaunan rakentaminen on päivän urakka. Jyrki Nikki (vas.) ja Jukka Vasalampi jäädyttävät laudepakettia. Taustalla Markus Lievonen, Juha Honkamäki ja Kari Vasalampi nostavat seinäelementtiä paikoilleen. Sami Karppinen Kuva: Viestilehtien arkistoKANNONKOSKI
Kannonkoskelaisen Jyrki Nikin pihapiiriin Enonjärven rannalle valmistui tänä talvena jääsauna jo kuudetta kertaa peräkkäin.
Alunperin ajatus jääsaunasta oli jäänyt kytemään miehen mieleen jo parikymmentä vuotta sitten luetusta lehtijutusta.
”Ensimmäisen saunan rakensimme naapurin kanssa järven jäälle, mutta se osoittautui huonoksi ratkaisuksi. Monta tonnia painava rakennelma nosti veden jäälle ja saunaan oli mentävä kahlaamalla,” Nikki kertoo.
Kokemuksesta viisastuneena mies siirsi rakennuspaikan seuraavana vuonna rantapenkalle, mutta tällä kertaa kevätaurinko sulatti saunan suunniteltua aiemmin.
”Nyt sauna on rakennettu betonilaatan päälle varjoisaan paikkaan”.
Viiden hengen kaveriporukalla jääsaunan rakentaminen on päivän urakka.
Viisitoista senttiä paksusta jäästä syntyy moottorisahalla nopeasti saunaelementtejä, jotka siirtyvät mönkijän peräkärryssä rakennuspaikalle.
Samalla järveen syntyy hyinen uima-allas.
”Jää on juuri sopivan paksua, jotta paloista ei tule liian painavia. Suojasää on hyvä apu rakennusvaiheessa, sillä palat eivät ehdi jäätyä toisiinsa kiinni kuljetuksen aikana,” Nikki kertoo.
Pohjapinta-alaa saunalla on kuusi neliömetriä ja seinävahvuutta noin kolmekymmentä senttiä.
Lauteiden runkokin syntyy jäästä, mutta rungon päälle asetellaan sentään laudat istuimeksi.
”Tuntumaa jäähän saa ihan tarpeeksi seinään nojatessaan.”
Jääsaunan kattona toimii vanerilevy, jossa on kiukaan yläpuolella luukku. Lämmitysvaiheessa luukku pidetään auki.
”Kun kiuaskivet on saatu lämpimiksi, luukku suljetaan ja sauna lämpiää. Kokeilimme myös kiukaan lämmittämistä saunan ulkopuolella, mutta kuuman kiukaan kantaminen saunaan osoittautui epämukavaksi hommaksi,” Nikki kuvailee.
Jääsaunassa kylpemistä voi luonnehtia varsin erikoiseksi elämykseksi.
”Parhaimmillaan lämpöä on ollut 70 astetta, mutta höyryä tulee aivan valtavasti ja vesi lorisee jään sulaessa.”
”Homma muistuttaakin enemmän sukeltamista kuin saunomista.”
Saunomisen jälkeen seiniin syntyneet kolot on tilkittävä visusti lumella ja vedellä.
”Muuten sauna lähtee sulamaan kolojen kohdilta.”
”Normaalina talvena jääsaunan löylyihin on päässyt vielä huhtikuun lopulla, mutta vuosi sitten sauna suli jo helmikuussa”, Nikki kertoo.
SAMI KARPPINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
