Kiina testaa yhdeksän miljoonan asukkaan kaupungissa kaikki asukkaat koronaviruksen takia – Venäjällä ennätysmäärä tartuntoja
Pariisissa sairaalat alkavat olla äärirajoilla koronapotilaiden vuoksi.Venäjällä rekisteröitiin tiistaina pandemia-ajan suurin päivittäinen uusien koronavirustartuntojen lukumäärä, yli 13 800. Myös koronavirukseen liittyviä kuolemia oli surullinen päivittäinen ennätys, 244, kertoivat Venäjän viranomaiset.
Tähän mennessä Venäjällä on varmistettu yli 1,3 miljoonaa koronatartuntaa. Koronaan liittyviä kuolemantapauksia on ollut liki 23 000, kertoo tilastosivusto Worldometer.
Koronatartunnat ovat nopeassa nousussa myös muun muassa Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Puolassa ja Tshekissä.
Pariisissa sairaalat alkavat olla äärirajoilla koronapotilaiden vuoksi.
Koronapotilaiden pelätään täyttävän jopa 90 prosenttia pariisilaissairaaloiden tehohoitopaikoista ensi viikon aikana, varoitti sairaaloiden johtaja Martin Hirsch.
Hirsch arvioi, että ensi viikkoon mennessä sairaaloissa on tehohoidossa 800–1 000 koronapotilasta, mikä on noin 70–90 prosenttia tehohoitopaikkojen kapasiteetista.
Kiinassa viranomaiset testaavat kaikki satamakaupunki Qingdaon yli yhdeksän miljoonaa asukasta. Laajaan testaukseen päädyttiin sen jälkeen, kun kaupungissa havaittiin sunnuntaina kourallinen tapauksia.
Pyrkimyksenä on, että kaupungin kaikki noin 9,4 miljoonaa asukasta on testattu torstaihin mennessä.
Koko maailmassa koronatartuntoja on tähän mennessä varmistettu liki 38 miljoonaa. Koronaan liittyviä kuolemia on ollut yli miljoonaa, selviää Johns Hopkins -yliopiston seurannasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

