Jeesuksen perässä
Onko meille kysymys taivaaseen pääsystä jokapäiväinen huolenaihe? Lainopettajat Jeesuksen aikana pohtivat sitä lakkaamatta. Pyhän evankeliumissa se kysymys esitetään Jeesukselle. Lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Osaisiko Jeesus vastata kysymykseen oikein? Seurasi pitkä ajatustenvaihto Mooseksen laista. Puhuttiin lain tärkeimmästä käskystä: rakastamisesta. Jumalaa tuli rakastaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään. Mooseksen lain mukaan lähimmäinen oli toinen israelilainen. Jeesuksen tulkinta oli toinen: jokainen ihminen on lähimmäinen. Jeesus opetti toisin kuin lainoppineet. Lähimmäisyyttä ei voi rajata koskemaan vain joitain harvoja ja valittuja.
Jokaista apua tarvitsevaa tulee auttaa kansallisuuteen, ikään, sukupuoleen tai ihon väriin katsomatta. Mistä sitten voi tietää, mitä vailla lähimmäinen kulloinkin on? Joskus avuntarve on ilmeinen, joskus on hyvä kysyä, mikä on hätänä? Silloin, kun suoranainen avuntarve ei ole nähtävissä, kannattaa muistaa, että sydämellään näkee paremmin kuin silmillään. Lähimmäistä tulee kohdella sillä tavoin, kun toivoo vastaavassa tilanteessa itse tulevansa kohdelluksi. Jokainen odottaa kohtuullisuutta ja tasa-arvoisuutta, ei usein sen enempää.
Periaatteessa lähimmäisen rakastaminen on ihan normaalia elämää, mutta miksi se on meille usein niin vaikeaa? Miksi me löydämme helposti itsemme niistä ohimenneistä: papista ja leeviläisestä.
Meillä on loppujen lopuksi yksi pelastus tässäkin asiassa. Vanhan kristillisen tulkinnan mukaan todellinen laupias samarialainen on Kristus. Kun Jeesus puhui laupiaasta samarialaisesta, hän puhui itsestään. Hän hyväksyy meidät kaikesta vioistamme huolimatta ja rakastaa meitä. Hän sitoo haavamme ja lääkitsee meidät. Me olemme hänen tähtensä taivaskelpoisia, mutta tarkoitetut elämään tässä maailmassa Jumalan kunniaksi ja lähimmäistemme parhaaksi. Siihen meitä kehotetaan, kun Jeesus sanoo meille: ”Mene ja tee sinä samoin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
