Ruokahävikin pienentäjä voitti
Ruokahävikkiä pienentävä Foller-palvelu palkittiin Slushissa Elisa IoT Challenge -kilpailussa.
Espoolaisen LINK Design & Development -suunnittelutoimiston sekä kahden ohjelmistoyrityksen, Trelabin ja Streamr:n, hanke saa 50 000 euron rahoituksen palvelun kehittämiseen.
Foller vähentää ruuan hävikkiä seuraamalla ruuan tuoreutta koko tuotanto-, kuljetus- ja myyntiketjun aikana. Se tapahtuu tuotepakkauksiin kiinnitettävien RFID-tunnisteiden avulla, mitä myös VTT on tutkinut (MT6.5.).
Palvelu seuraa tuotteiden viimeistä myyntipäivää ensin laskennallisesti valmistajan ilmoittaman parasta ennen -päiväyksen perusteella.
Sensoriteknologian kehittyessä Foller tarjoaa mahdollisuuden myös suoraan ruoasta tehtäville tuoreusmittauksille.
Palvelua kehitettiin ennen kisaa vain kuuden viikon ajan, mutta sen ensimmäinen versio on jo pilottiasiakkailla testattavana.
On liiketoiminnan kannalta keskeistä, että havaitusta potentiaalista päästään nopeasti tuotekehitysvaiheeseen ja pilotointiin, Folleria edustava Tomi Kankainen toteaa tiedotteessa.
Kaijaleena Runsten
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
