Ranska varoittaaKreikkaa eroamasta
Kreikan ero eurosta saattaisi syventää velkakriisiä yllättävästi, varoitti Ranskan valtiovarainministeri Pierre Moscovici tiistaina.
”Meidän on tuettava kaikin tavoin Eurooppa- ja euromyönteisiä voimia Kreikassa”, hän totesi.
Moscovici tapasi maanantaina Berliinissä saksalaisen virkaveljensä Wolfgang Schäublen. Myös Schäuble piti Kreikan säilymistä eurossa tärkeänä.
”Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta Kreikka säilyisi euroklubissa”, Schäuble sanoi.
Moscovici korosti myös, että Ranska aikoo lupaustensa mukaisesti supistaa omaa budjettialijäämäänsä. Tavoitteena on saada alijäämä ensi vuonna alle EU-rajan, joka on kolme prosenttia bruttokansantuotteesta.
Yhdysvaltalainen ekonomisti Nouriel Roubin on Kreikasta eri mieltä.
”Kreikka tulee erittäin todennäköisesti ajautumaan maksukyvyttömyyteen ja jättää euron tänä tai ensi vuonna. Ainoa vaihtoehto on eurosta eroaminen, se rajoittaa vahingot yhteen maahan”, Roubini sanoi Financial Times Deutschlandille.
Uudet parlamenttivaalit eivät Roubinin mukaan auta Kreikkaa.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
