Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Satakunta tiukensivat rajoituksia – kaikkia ei voi kiertää koronapassilla
Määräys tulee voimaan sunnuntaina ja jatkuu tammikuun 23. päivään asti.
Kaupan liitto on vedonnut, että asiakkaat käyttäisivät maskia kaupoissa. Lehtikuva / Antti Aimo-KoivistoEtelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelle on määrätty 20 henkilön sisätilojen kokoontumisrajoitus, kertoo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi).
Määräys tulee voimaan sunnuntaina ja jatkuu tammikuun 23. päivään asti. Kokoontumisrajoituksen voi edelleen ohittaa koronapassilla.
Rajoituksen tiukentamisella halutaan turvata terveydenhuollon kantokyky ja tartunnanjäljityksen onnistuminen.
Vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi myös Lapin avi päätti keskiviikkona kieltää sisätiloissa järjestettävät yli 20 henkilön yleisötilaisuudet. Rajoitukset astuivat voimaan tänään Lapin maakunnan alueella.
Koronapassin turvin yleisötilaisuuden voi Lapissakin järjestää isommallekin ihmismäärälle.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kielletään kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet. Länsi- ja Sisä-Suomen avi teki asiasta päätöksen tänään. Päätös koskee lisäksi Punkalaitumen kuntaa.
Rajoitukset tulevat voimaan joulupäivänä ja kestävät tammikuun 8. päivään saakka.
Myös Satakunnassa on päätetty kieltää yleisötilaisuudet. Lounais-Suomen avin määräämät rajoitukset astuvat voimaan jouluaattona ja kestävät vuoden loppuun.
Määrätyistä kokoontumisrajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.
Uusia rajoituksia voidaan saada pian myös Uudellemaalle. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on suosittanut yleisötilaisuuksien kieltämistä. Myös pääkaupunkiseudun ulkopuolisten Uudenmaan kuntien koordinaatioryhmä suosittelee vastaavaa kieltoa.
Etelä-Suomen avi on kertonut, että mahdollinen päätös rajoitusten kiristämisestä voitaisiin tehdä aikaisintaan tänään.
Eilen Pohjois-Pohjanmaalla kiellettiin kaikki yleisötilaisuudet. Rajoitukset tulivat voimaan tänään ja ovat voimassa vuoden loppuun asti.
Lounais-Suomen avi kielsi jo maanantaina kaikki yleisötilaisuudet Varsinais-Suomessa määräajaksi sisällä ja ulkotiloissa.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella kokoontumisrajoituksia tiukennetaan jouluaatosta alkaen. Etelä-Suomen avi teki asiaa koskevan päätöksen tiistaina.
Ensi viikolla voimaan astuvat matkustusrajoitukset tuovat muutoksia laivamatkustajille. Ensi viikon tiistaista alkaen kaikilta yli 12-vuotiailta Ruotsiin saapuvilta matkustajilta vaaditaan negatiivinen koronatestitulos.
Sujuvan maahansaapumisen takaamiseksi Tallink järjestää Suomesta Ruotsiin matkustaville koronatestimahdollisuuden Tukholman satamassa.
Viroon pääsee yhä matkustamaan Suomesta esittämällä todistuksen täydestä rokotesarjasta tai todistuksen viimeisen kuuden kuukauden aikana sairastetusta koronaviruksesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
