Kansliapäällikkö varoittaa kuntien sote-sopimuksista
Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukeen mielestä Suomen sosiaali- ja terveyspalveluista pitäisi päättää mahdollisimman keskitetysti ja tiukalla talousohjauksella. Aluepolitiikan aika on ohi.Kuntien ostosopimukset sosiaali- ja terveyspalveluista (sote) sisältävät riskin, varoittaa STM:n kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee .
”Sopimus siirtyy kunnalta sote-tuottamisvastuualueille, kun laki tulee voimaan. Alueet päättävät, miten sopimusten kanssa menetellään”, Sillanaukee sanoo MT:n haastattelussa.
Sote-alueille siirtyvät ennen lain voimaantuloa eli vuotta 2017 tehdyt sopimukset. ”Sitä pidemmälle ulottuvat sopimukset voivat jäädä kunnan käsiin. Kunta voi joutua maksamaan sekä sopimuksen että sote-alueen maksut.”
Moni kunta on ulkoistanut palvelunsa toiselle kunnalle tai yritykselle. Tällä viikolla Parkano päätti kymmenen vuoden sopimuksesta Pihlajalinna-konsernin kanssa.
”Haluamme pitää päätöksenteon omissa käsissämme ja turvata lähipalvelut pitkälle tulevaisuuteen”, kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma perusteli.
Sillanaukee mullistaisi myös aluehallinnon, löysäisi perustuslain tulkintaa soten osalta ja on eri mieltä ministerin kanssa sote-kulujen menokatosta.
- Osaston luetuimmat


