Sinilevää havaittu keskimääräistä vähemmän
Järvillä ja rannikolla sinilevää on tavanomaista vähemmän.
Järvien pintalämpötilat ovat ajankohdalle tyypillisiä ja vaihtelevat koko maassa noin 12–19 asteen välillä. Kuva: Tuomo KesäläinenJärvillä sinilevää on keskimääräistä vähemmän, kertoo Suomen ympäristökeskus.
Hieman sinilevää havaittiin 32 paikalla ja runsaasti sinilevää oli yhdeksällä paikalla. Erittäin runsaita havaintoja ei ole tehty.
Järvien pintalämpötilat ovat pitkänajan keskiarvon tuntumassa. Maan etelä- ja keskiosissa pintaveden lämpötilat ovat 17–19 asteen välillä, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 16–18 asteen välillä ja Lapissa 12–16 asteen välillä.
Myös rannikkoalueilla sinilevää on havaittu ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa vähemmän. Runsaita havaintoja on tehty kahdella paikalla ja hieman sinilevää on havaittu 11 paikalla.
Avomerialueilla sinilevän määrä on vähentynyt edellisviikkoihin verrattuna. Vähäsiä määriä sinilevää on paikoin havaittu veteen sekoittuneena.
Meriveden pintalämpötilat ovat Perämerellä noin 15–17 asteen välillä, Selkämerellä 16–18 asteen välillä, Saaristomerellä 17–19 asteen välillä ja Suomenlahdella 13–17 asteen välillä. Tuuli on merellä navakkaa a paikoin kovaa. Viileä ja sateinen sää jatkunee vielä ensi viikolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
