Mistä johtuu Yle-kauna?
Antti Herlin esitti, että siirryttäisiin takaisin Yle-lupamaksuun ja sen seurauksena tulisi kiertäviä lupatarkastajia.
Heikoimmaksi parjatun ministerin Krista Kiurun suurin urotyö oli kuitenkin Yle-veron luominen Suomeen. Näin saatiin kaikki pinnarit maksamaan Ylen palveluista.
MTK ja Maaseudun Tulevaisuus ovat kautta aikojen puolustaneet Yleisradiota. Olkoon kysymyksessä Kainuu, Keski-Suomi tai Varsinais-Suomi, Ylen maakuntatoimituksilla on ratkaiseva merkitys tiedon välittämisessä maaseudun asukkaille sekä Helsinkiin ja sitä kautta valtakunnan verkkoon.
Toivottavasti Maaseudun Tulevaisuus jatkaa Ylen puolustamista jatkossakin.
MTV:n entinen johtaja kertoi urheilun sopivan erittäin hyvin maksukanaville. Kyllä urheilu sopii Ylellekin. Mäkäräisen ampumahiihtoa Kontiolahdella seurasi enimmillään lähes miljoona suomalaista. Tähän eivät maksukanavat pysty.
Lehdistö syyttää vaikeuksistaan Yleisradiota. Lehdet ovat antaneet nettiin ilmaiseksi luettavaksi niin paljon juttuja, että monelle nykyajan suomalaiselle ilmainen uutismäärä riittää, eikä lehteä tilata.
Toinen vaiettu seikka on verkkolehden tunnusten jakeleminen tutuille ja sukulaisille, mikä sekin verottaa lehtien tuloja.
Mika Munkki
Vehmaa
Lehdistö
syyttää
vaikeuksistaan
Yleisradiota.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
