Joulupiparinperinne alkoi Saksasta
Perinteiset piparkakkumme ovat saksalaista perua. Muistamme sadun Hannusta ja Kertusta. Siinä lapset seikkailivat piparkakkutalon lumoissa.
Nürnbergin kaupunki sijaitsi kauppareittien risteyksessä. Eksoottiset mausteet tulivat tutuiksi. Kalliiden mausteiden avulla syntyi uusi arvostettu herkku, piparkakku.
Keskiajalla piparkakkujen valmistus oli luostareiden vastuulla. Silloin maustekakkuja eli mesileipiä myytiin lääkkeenä.
Taikinaan sekoitettiin runsaasti pippuria aniksen, inkiväärin, kanelin, neilikan ja kardemumman lisäksi. 1300-luvulla pipareiden leipominen siirtyi luostareista sokerileipureille. Suomessa piparit vakiintuivat kahvipöytään 1800-luvulla.
Pipareita voi koristella ja maustaa mielensä mukaan. Rapsakka leivonnainen saa uutta vivahdetta sitrushedelmien kuoriraasteesta. Valitse kaupasta luomusitruuna tai -appelsiini, jos se on suinkin mahdollista.
Kalliit piparkakkumausteet olivat aikoinaan varakkaiden lahjoja toisilleen. Niistä sekoiteltiin myös mausteisia liemiä. Tämän perinteen arvellaan jatkuvan nykyisin glöginä.
Lämmin glögi piparkakun kera on suosittu yhdistelmä joulun odotuksessa. Kannattaa lisätä vielä pala sinihomejuustoa piparin päälle. Tämä suolaisen, makean ja mausteiden yhdistelmä on verraton makuelämys.
ANNELI PESSALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
