
Tuulenpuuskat puhaltavat huomenna jopa 25 metriä sekunnissa – sähkökatkoja voi esiintyä laajasti

Suomeen on saapumassa tiistai-illan ja keskiviikkoyön aikana voimakas matalapaine, jonka myötä kova puuskittainen tuuli voimistuu suuressa osassa maata ja yltyy paikoin vaarallisen voimakkaaksi.
Tuulivaroitus on voimassa huomisesta alkaen lähes koko maassa, ja muun muassa sähkökatkoja voi esiintyä laajasti.
Hyvin vaarallisen tuulen varoitus on voimassa keskiyöstä alkaen Uudenmaan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa. Varoituksen mukaan vaarallisen voimakas lounaistuuli puhaltaa näillä alueilla puuskissa jopa 25 metriä sekunnissa ja säätilanne on erittäin vaarallinen.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulisuus johtuu voimakkaasta matalapaineesta, joka liikkuu Suomen yli huomenna. Matalapaineen myötä erityisesti maan pohjoisosassa sataa runsaasti vettä jo tänään. Lappiin on luvassa illalla myös lunta tai räntää.
Tämän päivän ja huomisen sademäärä yltää pohjoisessa laajasti 20–40 millimetriin, ja paikoin sataa tätäkin enemmän.
Myös Fintrafficin tieliikennekeskus on varoittanut, että ajokeli heikkenee Suomessa tästä päivästä alkaen.

Osaston luetuimmat
- Yle uutiset | Henkilö menehtyi päältäajettavan ruohonleikkurin alle Kurikassa sunnuntaina
- SK: Todellinen kalaharvinaisuus ui rysään Raumalla − trooppisista vesistä tuttu laji havaittiin Suomen rannikkoalueella vahvistetusti vasta kuudennen kerran
- Ukraina: Sevastopoliin iskettiin ohjuksin, kun meneillään oli Venäjän laivaston johdon kokous – iskussa sai surmansa korkea-arvoisia venäläisiä laivastokomentajia
- Venäjällä sähkökatkoja lähellä Ukrainan rajaa, kuvernöörin mukaan syynä Ukrainan lennokkihyökkäys
- "Monesti perussuomalaiset puhuvat perinteiden säilyttämisestä, mutta siinä harvoin on kyse kirkollisista perinteistä" ‒ konservatiivisuus ei välttämättä tarkoita myönteistä suhtautumista kirkkoon
- Näin monella on kallis sitova sähkösopimus ‒ Omakotiliitto saanut asiasta paljon yhteydenottoja
- Susi haavoitti koiraa Jämsässä, poliisi pyytää ilmoittamaan uusista havainnoista hätäkeskukseen