Okrassa ennätykselliset 82 000 kävijää
Okrassa vieraili tänä vuonna noin 82 000 kävijää, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Päiväkohtaiset kävijämäärät olivat myös ennätyksellisen suuria.
Torstaina kävijöitä oli 22 000, perjantaina 21 500 ja lauantaina 23 500.
Näyttelyyn odotettiin jopa sataatuhatta vierasta. Määrä on näyttelyn johtajan Jukka Isotalon mukaan kuitenkin hieman ylimitoitettu.
”Maatalousnäyttelyissä ei koskaan ole ollut niin paljon yleisöä. Suomessa on noin 60 000 maatilaa ja muita alan yrittäjiä. Nyt myös kaupunkilaisyleisö näyttää löytäneen Okran.”
Isotalo ja näytteilleasettajat ovatkin tyytyväisiä kävijämäärään. Kauppoja tehtiin etenkin traktoreista, puimureista ja peräkärryistä.
Avauspäivän kävijämäärä jäi pienemmäksi kolean ja sateisen sään vuoksi. Näyttelystä nautti silloinkin yli 15 000 henkeä.
Hyvä sää olikin Isotalon mukaan yksi syy loppuviikon suuriin kävijämääriin.
”Jos sää olisi koko ajan ollut yhtä kylmää kuin keskiviikkona, kävijöitä olisi ollut vähemmän. Keskiviikkona tehtiin kuitenkin paljon konekauppoja”, Isotalo huomauttaa.
Okrassa oli Isotalon mukaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa paljon ulkomaalaisia maahantuojia, joilla ei ole Suomessa vielä edustusta.
Isotalo pitää hienona, että näin pienessä maassa saatiin ”tällainen konekanta nähtäville”.
”Myös Okran ruokatarjoilua ja sen toimivuutta on kehuttu paljon.”
Järjestelyt sujuivat Isotalon mukaan hyvin. Materiaalin, kuten telttojen, varaus ja tapahtuman suunnittelu aloitettiin jo viime elokuussa. Lupajärjestelytkin vievät oman aikansa näin suuren tapahtuman järjestelyssä.
”Lupia on puolitoista mapillista”, Isotalo naurahtaa.
Isotalo järjesti Okraa nyt kolmatta kertaa. Tänä vuonna näyttelyalue oli suurempi kuin aiemmin, 23 hehtaaria.
”Näyttelystä tuli enemmän kansainvälisen messualueen tyyppinen, kun vedettiin asfalttiteitä.”
Kiirettä on pitänyt niin, ettei työtunteja ole edes viitsinyt laskea. Suurin työ oli Isotalon mukaan kartan teko ja eri osastojen asettelu alueelle.
”Tämä on kivaa. Ei tätä muuten vapaaehtoistyönä voisi tehdä, jos ei tykkäisi.”
Isotalo uskoo, että Okra jatkuu tulevinakin vuosina.
”Täällä on paljon nähtävää muillekin kuin maanviljelijöille.”
Järjestelyissä Isotalo sanoo pyrkineensä ammattimaisuuteen. Hän ei toivo tapahtuman enää kasvavan suuremmaksi.
”Okra on nyt jo niin suuri, että ei se enää voi kasvaa. Sen sijaan yritämme kehittää tapahtumaa.”
TIINA HEIKKINEN
MIINA RAUTIAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
