Hakkamies Puuta jalostamaan!
Suomen metsät ovat vajaakäytössä. Meillä on edelleen kaikki edellytykset menestyä puun jalostamisessa. Investointeja tarvittaisiin nyt etenkin massa-teollisuuteen.
Vuosittain jää kymmeniä miljoonia motteja hyvää selluloosan raaka-ainetta vaille käyttöä. Tällä hetkellä tälle puulle ei löydy muuta käyttöä kuin poltto energiaksi, mutta se on arvokkaan raaka-aineen haaskuuta.
Miksi kotimainen suurteollisuus ei investoi tänne? Meillä on hyvät leimikot sekä tiestöt ja korjuuteknologia valmiina.
Aiotaanko metsävaramme pitää halpavarastona, jota käytetään vain tuontipuumäärien vaihtelun tasaajana? Viime vuosikymmeninä metsäteollisuutemme on investoinut lähinnä Keski-Eurooppaan halvan kierrätyspaperin houkuttelemana. Halvan raaka-aineen ajat ovat kuitenkin ohi. Jätepaperi on maailmalla tolkuttoman kallista.
Hakamies on miettinyt, että Metsäliiton pitäisi palata juurilleen jalostamaan kysyntää vailla olevaa kotimaan raaka-ainetta. Suomen metsät ovat kohta väärällään mäntykuitua.
Puuta riittäisi parille kolmellekin uudelle sellutehtaalle ja markkinat näyttävät jatkossakin vetävän hyvin pitkäkuituista selluloosaa. Yksi hyvä tehtaan paikka voisi olla meren rannalla sijaitseva Kaskisen kaupunki!
Kanadalaiset ovat saaneet kannattamattomat Savon Sellun ja Juankosken laitokset toimimaan. Pitääkö meidän hankkia puun jalostajat valtameren takaa, kun täkäläisiä ei kiinnosta?
Hakkamies
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
