"Taidetaan alkaa tukilakkoon ja poistetaan koko postilaatikko" – postilakko ei ole suuremmin vaikuttanut lukijoiden elämään
Eniten MT:n lukijoita surettavat ne yrittäjät, joille postilakko tietää lisäkustannuksia tai menetettyjä tuloja."Osa nautojen korvausmerkeistä lähetetään kirjepostina. Noh, eihän ne kulje", kommentoi Iina Närvänen. Hannele Salolla on saamatta "jonnekin postin uumeniin" jumiin jäänyt pankkikortti.
Tuomo Paavilaisen talossa ei toimi tällä hetkellä maalämpö: "kompressori hajos ja uutta ei tuu Saksasta kun lakko jumittaa".
Aira Loikkanen-Karjalainen puolestaan suree lakon takia saamatta jääneet muistoadressit. "Niitä olisi mielummin luettu mieheni muistotilaisuudessa, kun jouluna tai joulun jälkeen", hän toteaa.
MT:n kysyi tänään aamupäivällä Facebookissa, miten kolmatta viikkoa kestänyt postin työntekijöiden lakko on vaikuttanut lukijoiden elämään. Vastauksia kertyi muutamassa tunnissa kymmeniä.
Korvamerkit, pankkikortti, muistoadressit ja kompressori olivat harvoja konkreettisia asioita – MT:n paperilehden ohella – jotka kommentoijilta olivat jääneet lakon takia saamatta. Muutenkin lakko oli kommentoineiden elämää haitannut varsin vähän.
"Taidetaan alkaa tukilakkoon ja poistetaan koko postilaatikko", veistelee Hemmo Turpeinen.
Lähinnä postissa jumissa olevat paperilaskut mietityttivät osaa, esimerkiksi Anne Tietäväistä.
"Hyvin tärkeät paperit ovat jumissa postissa. Ja hirvittää se kerralla tuleva laskupino, koska rahat on jo tietysti käytetty muuhun."
Muuten ihmiset totesivat vaikutukset varsin pieniksi. "Ilman postiakin pärjää nykymaailmassa ihan hyvin", kuten Jouko Leskinen asian muotoilee.
Leskinen pitää lakon uutisoinnin saamia mittasuhteita ylimitoitettuina. "[Media] tuntuu lähteneen osapuoleksi. Ei me tuota tilannetta kuitenkaan ratkaista. Työrauha jatkuvan posmotuksen sijalle. Olkoot lakossa niin kauan kuin haluavat."
"Toivon vain että suuret epäkohdat ja ihmisten halpuuttaminen alkaisi muuttua", tiivistää tunnot Virpi Runkola.
Tanja Maria Ålander-Pajulaa huolestuttavat joulumyyntiin satsanneet pienyrittäjät.
"Kukkakauppiaalla on kylmä rinki takapuolen ympärillä jos kukat jää satamaa", täydentää Sari Raina Ålander-Pajulalle.
Ville Pietikäistä "tympäsee lukea maaseudun tulevaisuus netin välityksellä".
"Kyllä sanomalehti on aina sanomalehti mikä pitää ja täytyy saada lukea ihan aidosti. Meillä kun ei ole varhaisjakelua, asutaan niin korvessa maalla."
Seppo Rintakumpu kertoo oppineensa lakon myötä lukemaan näköislehtiä "laajalla valikoimalla". Näköislehti ei silti ole paperisen version veroinen, hän pohtii.
Heikki Lehtonen kertoo lukeneensa lehdetkin jo ennen lakkoa netissä.
Talla Järvinen kertoo lopettaneensa MT:n tilauksen, kun posti oli tuonut sen perille miten sattuu – välillä ei lainkaan.
"Postin palveluita en tule käyttämään tämän jäläkeen kuin ihan minimaalisesti, kyllä niin kyykyttää työntekijöitään ja johtoporras saa sitten huikeat bonukset", Järvinen toteaa.
Minna Laiho toteaa, että pidemmän päälle tilanne kääntyy Postin kannalta huonoon suuntaan, kun asiakkaat siirtyvät muiden palveluntuottajien asiakkaiksi. Moni muukin lukija totesi samaa, muun muassa Matkahuoltoa moni kertoo käyttävänsä, myös jatkossa.
"Matkahuollon kautta todellakin paketit kulkevat nopeammin,ja sitä on helpompi myös seurata,kuin postin paketteja", kertoo Lea Rakel Linnanmäki.
Erityisen helppoa on monien kommentoijien mukaan hoitaa laskut ilman postin palveluita.
"Asiakkaille osa laskutuksista vielä kirjemuodossa. Mutta pian muuttuu nekin sähköiseksi. Toivotaan sitten että virtaa piisaa", pohtii Päivi Laitila.
Paula Jussi toteaa jo nyt suurimman osan laskuistaan olevan suoraveloituksessa.
Heidi Lehtiniemi-Eerola muistuttaa, että yrittäjä voi toimittaa laskut perille sähköpostitse.
"Hankaloittaa ehkä niiden toimintaa, jotka yrittävät maksaa mahdollisimman monta laskua vielä tämän vuoden kirjanpitoon."
Seppo Rintakumpu kertoo sen tuoneen itselleen lisätyötä, kun on pyytänyt postissa jumissa olevia paperilaskuja sähköpostiinsa.
"Yritykset kyllä, tilanteesta johtuen, ovat jo oma-aloitteisesti siirtäneet eräpäiviään, mutta mieluummin maksan ajoissa. Joskushan ne on edessä kuitenkin."
Kaikki tosin eivät osaa sähköisiä laitteita käyttää, muistuttaa Tiina Susanna. "Vanhempani eivät osaa tai näe käyttää näitä nykyajan kapistuksia joten odottavat hartaasti postiaan. Toki ymmärtävät lakkoilijoita."
Joulukorttien kohtaloa miettiville Talla Järvinen antaa vinkin:
"Joulukortteja en tule enään ikinä postin kautta laittamaan. Sain hyvän vinkin kuvata joulukortit ja sitten laittaa tekstarina tai meilinä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

