Terveydenhuoltoon tarvitaan tasa-arvoa

Suomalainen kuntakenttä on ollut jo vuosia sekaannuksen vallassa. Edellisen hallituksen aloittamaa Paras-hanketta on seurannut pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johtaman hallituksen ajamat suuret kunta- ja sote-uudistukset.

Uudistusten ympärillä käytävän keskustelun perusteella voisi päätellä, että kaikki ongelmat johtuvat erityisesti pienistä kunnista ja niiden tehottomuudesta.

Kuntien ongelmien taustalla on kuitenkin sosiaali- ja terveysmenojen jatkuva paisuminen. Niiden supistaminen ei onnistu kuntarakennetta muuttamalla, vaan muutoksia pitää tehdä nimenomaan terveydenhuollon järjestämisessä.

Huolimatta siitä, että kulut ovat jatkuvasti kasvaneet, palvelujen saatavuus on julkisessa terveydenhuollossa heikentynyt. Kolmannes suomalaisista joutuu odottamaan pääsyä lääkärin vastaanotolle vähintään viisi viikkoa. Suomi on tässä asiassa OECD-maiden häntäpäässä.

Kaikki eivät kuitenkaan joudu jonottamaan, koska työterveyshuolto ja yksityiset lääkäriasemat huolehtivat niistä, joilla on työpaikka tai varaa käyttää yksityisiä palveluja. Kysymys on ennen kaikkea kansalaisten tasa-arvoisuudesta, mutta myös järjestelmän tehottomuudesta.

Nykyisenkaltaisen kolminkertaisen järjestelmän ylläpitäminen on kallista ja lisää epätasa-arvoa. Toiset saattavat olla yhtä aikaa kolmen päällekkäisen järjestelmän piirissä, kun toiset jonottavat terveyskeskuslääkäriin viikkoja.

Näin siitä huolimatta, että lääkärien määrä kasvoi 24 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2010. Nykyisen järjestelmän ongelmista kertoo, että samaan aikaan lääkärien määrä terveyskeskuksissa väheni kolme prosenttia.

Yksityisten terveysyritysten määrä ja koko ovat kasvaneet. Viime vuonna 20 suurimman terveysyrityksen liikevaihto oli jo lähes 1,6 miljardia. Kasvuvauhti on ollut kovaa ja sen ennakoidaan jatkuvan edelleen. Tämän vuoden liikevaihdoksi arvoidaan 1,8 miljardia euroa. Terveyspalveluja tarjoavista terveysyrityksistä merkittävä osa on ulkomaisessa omistuksessa.

Vaikka terveydenhuollon kustannukset ovat kasvaneet nopeasti, on niiden osuus Suomen bkt:stä pohjoismaiden pienin. Menot asukasta kohti ovat Suomessa noin 3 400 euroa, Tanskassa menot ovat 4 400 euroa ja Ruotsissa noin 4 000 euroa asukasta kohti. Myös julkisen rahoituksen osuus terveydenhuoltomenoista on Suomessa alhaisin.

Merkittävin ero esimerkiksi Ruotsiin on järjestämisvastuussa. Suomessa kunnat vastaavat erikoissairaanhoidosta, perusterveydenhuollosta ja sosiaalihuollosta. Ruotsissa 20 maakäräjäaluetta vastaavat sekä erikoissairaanhoidosta että perusterveydenhuollosta. Kunnilla on vastuu sosiaalihuollosta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi eilen oman mallinsa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä tulevaisuudessa. Mallin perustana on 12–30 sote-aluetta, joilla olisi vastuu palvelujen järjestämisestä. THL:n kanssa samansuuntaista mallia on esittänyt myös Sitra.

Samalla lisättäisiin asiakkaiden valinnanvapautta niin, että hän saisi itse valita kenen palveluja käyttää. Valinta ei olisi kiinni asiakkaan varallisuudesta, koska raha seuraa asiakkaan mukana. Valinnanvapautta lisäisi myös, että palvelujen tuottaja voisi olla kriteerit täyttävä yksityinen tai julkinen taho tai kolmannen sektorin toimija.

Sote-uudistuksella on kiire eikä sillä ole THL:n mallissa mitään tekemistä kuntajaon kanssa. Hallituksen on syytä kuunnella asiantuntijoita.

Avaa artikkelin PDF