Syysrapsi on kylvettävä pian
Syysrapsin kylvöä ei kannata siirtää liian myöhäiseksi, neuvoo maanviljelijä Ilkka Kouvo Huittisista. Syysrapsi vaatii 450 asteen lämpösummakertymän kylvöjen jälkeen, jotta juuristo kasvaa tarpeeksi vahvaksi talven varalle.
”Alkava viikko on vielä syysrapsin parasta kylvöaikaa”, Kouvo toteaa.
Viime vuonna viimeiset kylvöt tehtiin elokuun 20. päivä. Kouvo epäilee sen olevan tänä vuonna liian myöhäinen ajankohta.
Tamperetta pohjoisemmaksi Kouvo ei syysrapsin viljelyä suosittele, vaikka Pohjanmaalla sitä on viime vuosina onnistuneesti viljelty.
”Kymenlaakso, Lounais-Suomi, Helsingin ympäristö ja valtatie kahden halkova alue ovat hyvää aluetta syysrapsin viljelylle. Muualla syksy jää liian lyhyeksi.”
Kouvo painottaa, että esimerkiksi viime vuonna syksy oli Pohjanmaalla lämmin, mikä mahdollisti syysrapsin onnistumisen.
”Tulevan syksyn lämpötiloista ei kukaan vielä tiedä.”
Syysrapsia viljellään Suomessa jonkin verran. Viljelyala vaikuttaa olevan kasvussa, sillä tänä vuonna siemeniä on myyty paljon enemmän kuin viime vuonna, kertoo Kouvo.
Maanviljelijä Tero Mikkola Salosta on viljellyt syysrapsia kahden vuoden ajan.
Oikea viljelyajankohta on oleellista syysrapsia kylvettäessä. Siemen pitää saada syksyllä itämään ja kehittymään täyteen kasvuun.
”Helppoa viljely ei ole. Koko ajan pitää seurata kasvuston kuntoa. Syysrapsin viljelyä voi verrata juurikkaan viljelyyn.”
Mikkola ei usko, että lajikevalinta vaikuttaa olennaisesti kylvöjen onnistumiseen. ”Syysrapsin menestystekijät ovat onnistunut kasvualusta ja intensiivinen kasvinsuojelu.”
Syysrapsisadosta Mikkola odottaa tuplaten parempaa kuin kevätöljykasveilla. Kasvustot ovat hänen mukaansa kauniita, paikoitellen jopa erittäin kauniita.
Mikkola ei vielä ole aloittanut syysrapsin kylvöjä, koska hän ei ole päässyt puimaan esikasvina olevaa ruista.
”Tarkoitus on, että kahden viikon sisällä saisin syysrapsin maahan. Kyllä tässä kiire tulee, kun puinnin jälkeen maakin on vielä muokattava.”
Liian myöhälle syksyyn menevä kylvö epäilyttää Mikkolaa. Syysrapsilajikkeita ei ole jalostettu Suomen olosuhteisiin.
”Seuraan melko paljon, mitä Saksassa öljykasveista puhutaan. Jos siellä ei uskalleta kylvöjä jättää myöhäiseen syksyyn, niin ei varmasti täälläkään pitäisi.”
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
