Positiivinen rakennemuutos työllistää Raision ex-toimitusjohtajaa Matti Rihkoa
Elintarvikekonserni Raision johdosta irtisanoutunut Matti Rihko ei enää aio ottaa uutta toimitusjohtajapestiä.
"Hyvä pore, hyvä kiire", kuvaa elintarvikekonserni Raision ex-toimitusjohtaja Matti Rihko uutta luottamustehtäväänsä Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen työryhmässä. Kuva: Jaana KankaanpääMitä kuuluu elintarvikeyhtiö Raision toimitusjohtajuuden jättäneelle Matti Rihkolle? Mies on luvannut kertoa myöhemmin uusista suunnitelmistaan. Työsuhde Raisiossa jatkuu vielä heinäkuun alkuun, mutta kalenteri on jo saanut uutta sisältöä.
Mitä olet tehnyt tammikuun jälkeen, Matti Rihko?
"Positiivinen rakennemuutos Varsinais-Suomessa – olen mukana Poren työryhmätyössä tälläkin viikolla neljänä päivänä", Rihko kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle.
Varsinais-Suomi kokosi viime vuoden lopulla voimansa, jotta poikkeuksellisen vahvat talous- ja työllisyyden näkymät ja -tarpeet pystyttäisiin tyydyttämään alueella. Meyer Turun telakka ja meriklusteri tarvitsevat noin 7 000 henkilöä lisää töihin. Uudenkaupungin Valmet Automotiven autotehdas palkkaa parhaillaan yli 1 100 henkilöä eri puolilla maata jatkuvilla rekrytointikampanjoilla.
Osaavan työvoiman saanti ja asuntojen saatavuus ovat nyt Varsinais-Suomen haasteina, samoin työvoiman liikkuvuus. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pyysi maaliskuussa selvityshenkilöksi Varsinais-Suomen positiiviseen ongelmaan entisen pääministerin Esko Ahon.
Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen työryhmää vetää aloitteen tehnyt maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok). Kutsu työryhmään tavoitti myös Turun kauppakamarin hallituksen varapuheenjohtajana toimivan Matti Rihkon.
"Turun, Uudenkaupungin, Porin ja Rauman alueella on nyt yhteensä 15 miljardin euron edestä myytyä tilauskantaa lähivuosiksi. Oli hyvää tuuria, että pystyn paneutumaan tähän ihan eri lailla, kuin jos olisin 80 tuntia viikossa Raision töissä", Rihko kertoo innostusta äänessään.
Raisio on etsinyt Matti Rihkolle jatkajaa siitä saakka, kun mies kertoi jättävänsä yhtiön. Vt. toimitusjohtajana on työskennellyt tammikuun alusta aiemmin Raisio Agron johdossa toiminut Jarmo Puputti.
Raisio-konserni kertoi keskiviikkona vahvistavansa organisaatiotaan nimittämällä konsernin operaatioista vastaavaksi johtajaksi DI, KTM Jukka Heinäsen.
Toimitusjohtajuus ei muissakaan yhtiöissä enää houkuttele Rihkoa:
"Olen työskennellyt 20 vuotta operatiivisena toimitusjohtajana, kymmenen viimeistä vuotta ajasta Raisiossa. Liike-elämässä olen mukana jatkossakin. Koska jatkosuunnitelmat koskevat muitakin henkilöitä, voin kertoa siitä vasta myöhemmin. Elokuussa esirippu nousee", Matti Rihko lupaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
