Luonnonvara-alaa koskevatlait uudistetaan rytinällä
Moni luonnonvara-alaa koskeva laki uudistetaan tänä vuonna tai lähivuosina.
”Muutoksia on tulossa todella paljon”, toteaa lakiasiain päällikkö Anna-Liisa Louko Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta. Hän esitteli lakimuutoksia maanantaina luonnonvara-alan ympäristöpäivässä Vantaalla.
Uusi vesilaki on ollut voimassa vuoden, metsälakia uudistetaan ja muutoksia on luvassa ympäristö- ja luonnonsuojelulainsäädäntöön. Uudistumassa on myös muun muassa metsänhoitoyhdistyslaki, metsätuhojen torjuntaa koskeva laki ja laki biopolttoaineista. Monelle näistä on annettu tiukka aikataulu tälle vuodelle.
Lakiuudistusten tulva aiheuttaa päänvaivaa lausuntoja laativille tahoille. Lakimies Tommi Siivonen MTK:sta kertoo, että maanomistajien kannalta eniten päänvaivaa aiheuttaa tänä vuonna tehtävä maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi.
”Isoin ongelma on ehdottomasti hajarakentamisen vaikeuttaminen tai ehkäiseminen maaseudulla.”
Varsinaisten lakimuutosten lisäksi valmistelussa on erilaisia ohjelmia, joiden suhteen edunvalvojien on oltava tarkkana. Tästä esimerkkinä soidensuojelun täydennysohjelma, joka täydentää nykyistä suojelualueverkostoa erityisesti Etelä-Suomessa. MTK vaatii tuoreessa lausunnossaan, että maanomistajien omaisuudensuojaa ei saa loukata suojelualueita rajattaessa.
Oheisessa taulukossa esitellään neljä keskeistä laki- ja ohjelmahanketta, jotka MTK:n mukaan koskevat erityisesti maanomistajia. Faktalaatikkoon on koottu muut luonnonvara-alaa koskevat hankkeet, jotka nousivat esiin Tapion järjestämässä luonnonvara-alan ympäristöpäivässä.
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
