Syksyn sienisato ei ole ollut häävi
Useimpien ruokasienten satokausi on lopuillaan tai päättynyt.Tämän syksyn sienisato on ollut keskinkertaista heikompi, kertoo erikoistutkija Kauko Salo Luonnonvarakeskuksesta Lukesta.
Rouskuja ja kantarelleja on Salon mukaan löytynyt metsistä kohtuullisesti. Kantarellisato on paikoin ollut jopa hyvä.
Sen sijaan tatteja on noussut pintaan niukasti etenkin siihen nähden, että sadetta on ollut riittämiin. Esimerkiksi herkkutattisato on ollut yksi heikoimmista niiden noin 40 vuoden aikana, jotka Salo on sieniä tutkinut.
"Säät eivät yksin tätä selitä. Kesä oli sienirihmastojen kannalta ihan hyvä, mutta sisäsyntyisistä syistä itiöemiä on noussut vähän", hän sanoo.
Alueelliset vaihtelut eivät ole olleet kovin suuria, vaan yleiskuva on samantapainen koko maassa.
Vaikka useimpien ruokasienten satokausi on lopuillaan tai päättynyt, voi esimerkiksi suppilovahveroita poimia vielä lumen tuloon asti.
"Huippuvuotta suppilovahveroista ei ehdi tulla, mutta niitä saattaa olla paikallisesti paljon", arvioi Salo.
Myöhäissyksyn sienistä Salo suosittelee myös kuusilahokkaa ja mesisientä, jotka kasvavat kannoilla ja lahopuilla. Melko vähän tunnettu hallavahakas on sekin poimittavissa näihin aikoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

