Halpa maito odottaa Suomenlahden takana
Pussimaitolitra maksaa virolaisia tuotteita myyvässä kaupassa Helsingissä 1,09 euroa ja 3,5 prosenttia rasvaa sisältävä maito 1,50 euroa. Myyjä Mirja Valk kertoo, ettei maidon sisäänostohinta ole vielä laskenut. Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkistoMaidon hinta Suomenlahden etelärannalla on laskenut pahimmillaan 18 senttiin kilolta.
Hinta on nyt niin alhainen, että Nordean maatila-asiakkaiden palveluista vastaava johtaja Timo Jaakkola pelkää sen tulevan pian lahden yli Suomeen.
”Tuo hinta ei voi Virossa olla mitenkään kannattava. Kannattavuusraja siellä on noin 25 senttiä kilolta. Jos joku suomalainen sen maksaisi, voisi litrahinta olla 45 senttiä kaupassa Suomessa”, Jaakkola laskee.
Tällä hetkellä tuottajahinta Suomessa on noin 45 senttiä kilolta.
MT:n tietojen mukaan kilohinta Virossa vaihtelee 18 ja 31 sentin välillä.
Osa maidosta on pakko myydä 18 sentillä. Keskihinta on 27 senttiä.
Yksi syy hintojen laskuun on Venäjän tuontikiellon aiheuttama ylitarjonta.
Maitoa varastoidaan monessa maassa maitojauheeksi, mutta Virossa tuotetaan enemmän kuin pystytään tekemään jauheeksi.
Hintojen lasku ei ole seurausta ainoastaan Venäjän tuontisulusta, sillä lasku on jatkunut jo koko alkuvuoden.
Maidon maailmanmarkkinahintaa heijastavat rasvattoman maitojauheen huutokauppahinnat ovat laskeneet alkuvuonna noin 40 prosenttia.
”Viimeisin pudotus elokuun kahden ensimmäisen viikon aikana oli 12 prosenttia. Se ehkä johtui Venäjän pakotteista”, Jaakkola sanoo.
Maidolla ei käydä yhtä laajaa pörssikauppaa kuin viljalla. Maailmanmarkkinahinta sen sijaan selviää Global Dairy Traden toteutuneiden huutokauppojen hinnoista.
MTK:n maitoasiamies Leena Lamminen on samaa mieltä Venäjän merkityksestä.
”Venäjän vaikutus voi olla noin kymmenen prosenttia, mutta kovin paine maidon hintoihin tulee tuotannon kasvusta maailmalla. En Venäjää syyttäisi jauheen hinnan alentumisesta. Tavaraa on markkinoilla paljon tällä hetkellä.”
Tuotanto lisääntyi Euroopan unionissa tammi–huhtikuussa 6,5 prosenttia.
Uudessa-Seelannissa tuotanto kasvoi viime vuoden kesäkuun ja tämän vuoden huhtikuun välillä 8,9 prosenttia.
”Irlannissa, Englannissa, Latviassa ja Liettuassa kasvu on ollut 13–15 prosenttia.”
Paineita tuottajahinnan laskulle on myös Suomessa.
”Suomesta ei ole tarvinnut viedä jauheita maailmalle, vaan on viety arvokkaampaa tavaraa Venäjälle. Nyt Venäjälle vietäväksi tarkoitettua maitoa pitäisi tehdä jauheeksi ja sen markkinatilanne on aika huono”, Jaakkola sanoo.
Viron lisäksi maitoa Suomeen voisi tulla Tanskasta.
”Tanska on Arlan hallussa. En tiedä, kiinnostaako Arlaa tuoda sieltä maitoa, koska he ovat haalineet suomalaisia tuottajia. Se voi olla suomalaisten tuottajien etu.”
Jaakkolan arvion mukaan suomalainen tuotanto kestää hankaluudet.
”Meillä on eletty korkean tuottajahinnan aikaa ja tilojen laskelmat on tehty alemman hinnan mukaan. Se tuo puskuria tiloille. Jos Venäjän pakotteet kestävät vain muutaman kuukauden, pitäisi vaikutusten olla hallittavissa.”
Jaakkolan mielestä maidontuottajien on kuitenkin syytä varautua hintojen vaihteluun paremmin. Edessä voi olla samanlainen hintakehitys kuin sika- tai siipikarjan tuotannossa.
”Luotan yrittäjien kykyyn sopeutua. Eihän sika- tai siipikarjatiloillakaan ole konkurssiaaltoa nähty.”
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
