Bidenin odotetaan esittävän tänään Yhdysvaltain ja Venäjän nykymuotoisten kauppasuhteiden purkamista
Purkaminen voisi tämä johtaa esimerkiksi venäläisten tuontituotteiden tullimaksujen kasvamiseen.
Bidenin on määrä esittää, että Yhdysvallat purkaisi nykymuotoiset kauppasuhteensa Venäjän kanssa, kirjoittavat Bloomberg ja New York Times. Lehtikuva/AFPYhdysvaltain presidentin Joe Bidenin on määrä esittää tänään, että Yhdysvallat purkaisi nykymuotoiset kauppasuhteensa Venäjän kanssa. Asiasta kertovat Bloomberg ja New York Times, jotka perustavat tietonsa asiaa tunteviin lähteisiin.
Jos nykymuotoiset kauppasuhteet purettaisiin, voisi tämä johtaa esimerkiksi venäläisten tuontituotteiden tullimaksujen kasvamiseen.
Biden ei pysty yksipuolisesti muuttamaan maansa kauppasuhteita Venäjän kanssa, vaan asiasta päättää maan kongressi, minkä lisäksi asia tulee viedä Maailman kauppajärjestön WTO:n ratkaistavaksi.
Lähteiden mukaan vastaavanlaisia ilmoituksia on odotettavissa myös muilta G7-mailta sekä EU:lta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
