Taattua Donneria
Eduskuntaan paluun tehnyt kulttuurin ja politiikan veteraani Jörn Donner (r.) ei käytä kiertoilmaisuja.
Jos Donnerista riippuisi, hän lopettaisi Suomesta vihaamansa maatalouden kokonaan. Hän myös muutattaisi ruikuttavat ”umpimaalaiset” pois maaseudulta, jos ne eivät siellä pärjää (MT 14.10.).
Donnerin mielestä lehmien pitäminen Lapissa on ”sairasta” ja koko maan asuttaminen turvallisuuspoliittisista syistä ”puuta heinää”. Hän nimeää itsensä maatalouden suurimmaksi vihamieheksi koko Suomessa ja sanoo, ettei samoja palveluita tarvitse taata kaikkialle maahan.
Donnerin puheet kuulostavat melkeinpä vihapuheilta. Näin ehkä olisikin, ellei puhuja olisi Donner, tai jos kohteena olisi joku muu vähemmistö kuin viljelijät ja muut ”umpimaalaiset”.
Jopa perussuomalaiset laittaisivat moisen möläyttelijän ruotuun, mutta Donnerin kohdalla RKP tuskin ryhtyy erityistoimiin. Puhehan on taattua ja totuttua Donneria. Hallituspuolueen edustajana hän on jo ehtinyt haukkua hallituksenkin ja luvannut lisäksi, ettei sitoudu sen ohjelmaan.
Myös tasavalta tarvitsee hovinarrinsa. Tähän rooliin Donner heittäytyy mahdollisuuden sattuessa mielellään, ja se hänelle myös sallitaan. Harva ottaa Donnerin maatalouspuheita vakavasti, eikä se luultavasti ole edes hänen tarkoituksensa.
Jörn Donner on tunnustettu sivistyneistön edustaja. Hän on kampanjoinut ansiokkaasti muun muassa lukemisen tärkeyttä – tai ainakin mainostanut sitä korvausta vastaan.
Sivistys tai paljokaan lukeminen ei välttämättä anna viisautta. Se vaatii työlään asioihin perehtymisen lisäksi yleensä myös käytännön tuntemusta.
Donner osaa provosoida. Hänen puheistaan ei silti kannata välttämättä provosoitua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
