Kansanedustajien evakkotilat lähes valmiit
Kansanedustajat työskentelevät kauden kaksi ensimmäistä vuotta Sibelius-Akatemian tiloissa eduskuntatalon naapurissa.
Eduskunta kokoontuu remontin ajan täysistuntoon Sibeliusakatemian puolella. Salissa on kaksi lehteriä. Yleisölehterille mahtuu noin 150 ihmistä. Kuva: Jaana KankaanpääEduskunnan väistötilat ovat lähes valmiit ja odottavat uusia kansanedustajia. Kansanedustajat työskentelevät kauden kaksi ensimmäistä vuotta Sibelius-Akatemian tiloissa eduskuntatalon naapurissa.
Tiloja toimittajille esitellyt puhemies Eero Heinäluoma (sd.) uskoi, että ihmisten läheisyys pienissä, intiimeissä tiloissa värittää myös käytävää keskustelua.
"Vaikka tilat ovat ahtaat ja intiimit, ne kuitenkin toimivat", Heinäluoma kuvasi.
Tekniikkakin alkaa olla jo paikoillaan. Varusmiehet testaavat äänestysnappeja ja kuuluvuutta ensi viikolla, jotta kaikki on kunnossa kun työt vaalien jälkeen alkavat.
Remontin aikaisissa tiloissa on lehteri toimittajia ja kuvaajia varten. Toinen lehteri on varattu kansalaisille, jotka haluavat tulla seuraamaan istuntoa. Yleisölehterille mahtuu noin 150 ihmistä.
Lehteritilat ovat kortilla. Kaikki halukkaat eivät pääse tiloja näkemään ja istuntoja seuraamaan, Heinäluoma varoitti.
Istunnot välitetään vastaisuudessakin myös verkossa.
Viimeinenkin rivi näkyy
Medialehterin alla, istuntosalin takimmaisilla riveillä istuvat eduskunnan uudet kansanedustajat. Jo ennalta on pohdiskeltu, jäävätkö ensimmäisen kauden edustajat kameroiden ulottumattomiin ja julkisuudelta pimentoon.
Lehterille välitetään siksi kuvaa koko istuntosalista ja kuvaajat pääsevät liikkumaan salin viertä kulkevaa lehteriä pitkin.
Kansanedustajat pääsevät näillä näkymin palaamaan eduskuntataloon syksyllä 2017. Talon remonttiaikataulusta halutaan pitää kiinni, sillä Suomi täyttää tuona vuonna 100 vuotta.
Remontista vastaavan toimistopäällikkö Ilona Nokelan mukaan remonttimiehet ovat aloittaneet jo työnsä päärakennuksessa. Remontoijat tekevät nyt kevyttä purkutyötä ja suojaavat pintoja. Koko eduskuntatalo huputetaan remontin ajaksi.
"Täysi vauhti on jo päällä, jotta tiukka aikataulu pystytään hyödyntämään."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
