Kansalaiset syyttivät Vaponturvesoita vesien pilaamisesta
Vapon Päivi Peronius (vas.) esitteli Vapon Pirttisuon-Peurusuon turvevarastoaumaa. Lähimpinä kuulijoina Olavi Niemi ja Jukka Pulkkinen (oik.). Sami Karppinen Kuva: Viestilehtien arkistoSAARIJÄRVI (MT)
Tilaisuuden avanneen Saarijärvi-seuran Lauri Koskisen mukaan nyt keskustellaan 10 000 vuotta sitten syntyneen suoluonnon hävittämisen maksattamisesta.
Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava väitti 90 prosenttia päästöistä menevän ohi vesien suojelun ja mittausten, kun virtaama äkillisesti nousee. Lisäksi 90 prosenttia orgaanisen aineen päästöistä on hienojakoisempaa kuin mitattava aines.
”Mökkien vesienpuhdistusjärjestelmiltä vaaditaan selvästi tehokkaampia puhdistustehoja kuin turvekaivoksilta”, Sulkava sanoi. Saarijärven reitin 50 turvekentällä tehty tarkastus paljasti, että jokaisella suolla oli rikottu lupaehtoja.
Nimekkäin Vapon syyttäjä, ministeri Iiro Viinanen kyseli, mihin vesiensuojelulaitteisiin Vapo aikoo laittaa 30 miljoonaa euroa. Hän halusi tietää kemiallisen puhdistuksen hyödyistä.
Kansalaismielipiteiden Viinanen arveli kovenevan. Ja sille kehitykselle hän oli valmis tukensa antamaan.
Saarijärven kaupungin ympäristönsuojelusihteerin Jukka Mustajärven mielestä humushaitan mittaaminen on vaikeaa, estäminen vielä vaikeampaa. ”Pintavalutuskenttä poistaa kiintoaineen, ei humusta.”
Matti Peräsen mukaan tuulen mukana leviävä turvepöly on myös huomattava haitta. Muutamiin lähiseudun järviin ei tule metsäojia eikä maataloutta ole lähimaillakaan, silti verkot värjäytyvät talvellakin ruskeiksi yhdessä yössä.
Osmo Kantonen esitti jyrsinturpeen tuottamisen lopettamista. Palaturpeen nostosta ei ainakaan pölyhaittaa tulisi.
Ärhäkimmin turvetuotantoa vastusti Olavi Niemi. Hän moitti tekeillä olevan Keski-Suomen 3. vaihekaavan unohtavan paikallisten ranta-asukkaiden, mökkiläisten ja kalastajien intressit.
Maakuntajohtaja Anita Mikkonen puolusti kaavaehdotusta. Sillä pyritään ohjaamaan turvetuotantoa tietyille alueille. ”Kaava ei ole lupa”, Mikkonen korosti.
Kaavaselvityksiin on käytetty rahaa noin miljoona euroa. Parhaat asiantuntijat ovat tehneet maastossa satoja työpäiviä, Mikkonen sanoi.
Kesäasukas Jaakko Koppinen ei usko tutkimusten esittämiä lukuja. Hän kuten moni muukin luottaa enemmän omiin havaintoihinsa.
Koppinen on käynyt läpi noin 20 ympäristöluvan tarkkailuraportit. Hänen mielestään turvesoiden nettopäästöt ovat huomattavasti luonnonhuuhtoumaa suuremmat, vaikka tutkimustulokset muuta kertovat.
Vapolle urakoivaa Pasi Rutasta jurppii, kun turvetuottajia syyllistetään. Ainakin hän vakuutti toimivansa lupaehtojen ja Vapolta saamiensa ohjeiden mukaisesti.
Vapon ympäristöjohtaja Mia Suominen vakuutti yhtiön nostavan ympäristövastuutaan merkittävästi.
Urakoijilla on valvontavelvoite, vesiensuojelurakenteet on tarkistettava kahden viikon välein. Lisäksi ulkopuoliset tarkastavat tuotantokentät kesän aikana.
Jatkuvatoimisia mittausasemia on jo kahdeksan. Niiden antamia tuloksia voi pian seurata internetin välityksellä.
Vapon bioenergialiiketoiminnan johtaja Pasi Koivisto kertoi, että 400 tuotantosuosta vielä sata on vesiensuojelun perustekniikan varassa. Niille tehdään paremmat systeemit tai lopetetaan tuotanto.
Ympäristölupaehtojen mukaan alle 400 metrin päässä asutuksesta olevalla turvesuolla on nostossa pölyrajoitus. Toiminta tulee keskeyttää, kun asutukseen päin tuulee yli viisi metriä sekunnissa.
Vapon Länsi-Suomen alueen johtaja Päivi Peronius kehotti tekemään ilmoituksen Vapolle, jos asukkaat epäilevät rajoituksen noudattamatta jättämistä.
Vesiensuojelutoimista Vapo maksaa urakoijille erillisen korvauksen.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
