Paratiisiin
Sana sunnuntaiksi
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”.... Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” (Joh. 14: 1–7)
Muistanpa elävästi, kun olin liki kolmekymmentä vuotta sitten vetämässä vaellusporukkaa Urho Kekkosen kansallispuistossa Koilliskairassa. Olin tuolloin vasta toista kertaa vetovastuussa kyseisissä kansallismaisemissa. Ryhmäläisistäni suurin osa oli ensimmäistä kertaa vaeltamassa.
Nousimme Muorravaarakkajoen laaksosta Pirunportiksi kutsutun lohkarerepeämän kautta Ukselmapäälle, josta oli tarkoitus laskeutua Paratiisikuruun, jota olin ennakkoon kehuskellut kovinkin kauniiksi ja käymisen arvoiseksi paikaksi. Nimikin jo herätti toiveita vaeltajissa. Varsin ripeästi porukkani kapusi kohti tunturin huippua, mutta miltei ylhäällä ollessamme jostain ilmestyi sellainen sumu, että näkyvyys putosi pariin kolmeen metriin.
Kokosin porukan yhteen ja otimme suunnan kohti päämääräämme. Laskeuduimme kuruun noin 300 metriä käyriä alaspäin, sumukin hälveni laaksossa. Porukka oli intoa piukassa, mutta tein kauhean havainnon: Joki kurun pohjalla virtaa itään, Paratiisikurussa pohjoiseen. Pieniä Paratiisikurun ihania järviäkään ei näkynyt.
Pakkohan se oli kertoa: Olemme Lumikurussa ja eikun uudet hiet ja samat käyrät kohti taivasta ja uusi suunta paratiisiin. Kyllä maistui makealta päästä perille ja uimaan vilpoiseen veteen. Sumuttomalla toisella yrityksellä totesimme ja tajusimme, kuinka naurettavan typerän virheen olimme sumussa tehneet.
Vanha kommellus palasi mieleeni ”Jumalan kansan koti-ikävän” eli ensi sunnuntain teeman äärellä. Koskaan ei saisi olla niin kova hinku ”paratiisiin”, ettei ehdi tarkkailla mihin kulkee ja ketä seuraa. Elämän matkalla on tilanteita, joista ei edes hiellä tai vaivalla voi palata enää takaisin.
Tässä elämässä kyllä riittää sumuja, siis lyhyen tähtäimen vastuksia, joissa on kyllä tärkeä huolehtia, että kaveri pysyy vierellä, mutta silti on välttämätöntä pitää suunta oikeana. Ylösnoussut Herramme lupasi jäähyväispuheessaan kulkea edellämme ja mukanamme ja johdattaa meidät eksyväiset perille paratiisiin.
Onneksi on Tuomaita, jotka kehtaavat kysyä, onkohan opas oikealla tiellä, kun me vaeltajat emme tunne reittiä. Olisi surullista kadottaa taivaallinen perillepääsy ajallisten murheiden takia.
Hyvää kevättä ja vakaata vaellusta toivotellen!
Ossi Poikonen
on Keuruun
kirkkoherra.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
