Raportti: Pirstaleisuus heikentää Suomen terveydenhuollon laatua
Pohjois-, Itä- ja Keski-Suomessa voidaan huonoiten. Suomi käyttää vähemmän rahaa per asukas terveydenhuoltoon kuin vertailumaat.
Naisten ja miesten sekä eri sosioekonomisten ryhmien väliset terveyserot ovat viime vuosina kaventuneet, raportista selviää. LEHTIKUVA / MARJA AIRIOSuomen terveydenhuoltojärjestelmän pirstaleisuus heikentää palveluiden laatua. Näin kertoo European Observatory on Health Systems and Policies -seurantakeskuksen raportti.
Palveluiden järjestämisestä vastaavat kunnat, joiden voimavarat vaihtelevat, ja palveluiden rahoitus tulee useasta eri lähteestä. Tämän vuoksi terveydenhuoltojärjestelmää on vaikea johtaa ja sen kustannuksia vaikea hallita, raportissa sanotaan.
Muuten järjestelmä toimii raportin mukaan hyvin ja ihmiset ovat pääosin tyytyväisiä palveluiden laatuun.
"Suomessa terveydenhuolto toimii hyvin verrattuna moniin muihin EU-maihin. Järjestelmää on myös kehitetty paljon viime vuosina: perusterveydenhuoltoa on vahvistettu ja esimerkiksi lääkekuluja on saatu hillittyä", Observatoryn johtaja Josep Figueras sanoo tiedotteessa.
Seurantakeskus tuotti arvioinnin yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Tampereen yliopiston kanssa.
Naisten ja miesten sekä eri sosioekonomisten ryhmien väliset terveyserot ovat viime vuosina kaventuneet, raportista selviää. Eri ryhmien väliset erot terveydessä ovat kuitenkin edelleen huomattavia, ja lisäksi Suomessa on sitkeitä maantieteellisiä terveyseroja. Heikoiten menee Pohjois-, Itä- ja Keski-Suomessa asuvilla, raportissa todetaan.
Raportista käy myös ilmi, että Suomi käyttää vähemmän rahaa per asukas terveydenhuoltoon kuin vertailumaat, kuten muut Pohjoismaat, Britannia ja Hollanti. Rahaa kuluu erityisen paljon reseptilääkkeisiin, joista suomalaiset maksavat itse noin kolmanneksin. Noin viidennes Suomen julkisten terveysmenojen rahoituksesta tulee suoraan asiakkailta.
Raportissa huomautetaan myös, että esimerkiksi terveyskeskuslääkärille joutuu paikoin jonottamaan viikkoja.
"Huomiota tulisi kiinnittää hoitojonoihin, potilaiden maksamiin maksuihin sekä järjestelmän pirstaleisuuteen", Figueras sanoo.
Arviointiraportti julkistetaan tänään Suomen EU-puheenjohtajakauteen liittyvän epävirallisen terveysalan päälliköiden kokouksen yhteydessä Helsingissä. Kokouksen järjestää sosiaali- ja terveysministeriö. Raportti on osa sarjaa, jossa julkaistaan maakohtaisia arvioita Euroopan eri maiden terveydenhuoltojärjestelmistä. Edellisen selvityksen Suomen terveydenhuollosta keskus julkaisi vuonna 2008.
Maakohtaiset raportit ovat pohjana marraskuussa julkaistavalle EU-komission State of Health in the EU -selvitykselle, jonka avulla pystytään muun muassa vertailemaan EU-maiden terveydenhuoltojärjestelmien toimivuutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
