Perustuslakivaliokunta ei saa sote-lausuntoaan valmiiksi tänään – voi venähtää ensi viikolle
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon kohdistuu suurta mielenkiintoa, sillä siitä on odotettavissa lista lakiesityksen muutostarpeista, jotka viitoittavat koko uudistuksen aikataulua ja toteutettavuutta.
Perustuslakivaliokunnan kokous alkoi puheenjohtaja Annika Lapintien johdolla. LEHTIKUVA / Jussi NukariPerustuslakivaliokunta jatkaa sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapautta koskevan lausunnon työstämistä.
STT:n tietojen mukaan työ on nyt sellaisessa vaiheessa, ettei lausunto valmistu ainakaan tänään. Tavoitteena on pidetty tätä viikkoa, mutta mahdollista on myös valmistumisen venyminen ensi viikolle.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon kohdistuu suurta mielenkiintoa, sillä siitä on odotettavissa lista lakiesityksen muutostarpeista, jotka viitoittavat koko uudistuksen aikataulua ja toteutettavuutta.
Sote- ja maakuntapaketti on hallituksen isoin uudistus, ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on aiemmin sanonut, että soten kaatuminen johtaisi hallituksen kaatumiseen.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo taas sanoi viikonloppuna, ettei puolueella ole syytä tukea uudistusta, jos se ei vastaa niitä tavoitteita, joita kokoomus on sille asettanut.
Kokoomuksen voi olla vaikea hyväksyä esimerkiksi sitä, että kaavaillusta maakuntien sote-menojen katosta pitäisi luopua. Samoin vaikeaa voi olla valinnanvapauden lykkääminen kovin reippaasti nykyisestä suunnitelmasta.
Kokoomuksen riveissä tuki sotelle on murentunut kevään aikana näyttävästi, kun kaksi kansanedustajaa on ilmoittanut äänestävänsä pakettia vastaan. Lisäksi pakettiin kriittisesti suhtautuva Harry Harkimo jätti puolueen.
Toisaalta kokoomus joutuu pohtimaan sitäkin, mitkä ovat sen mahdollisuudet saada valinnanvapautta myöhemmin, jos se nyt kaataisi soten ja hallituksen. Oppositiopuolueista ei löydy suurta innostusta avata markkinoita yksityisille toimijoille ainakaan kokoomuksen toivomassa tahdissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
