Tulivuorenpurkaus saavutti rannikkokaupungin Islannissa, taloja palaa
Tulivuorenpurkaus Grindavikin pohjoispuolella alkoi tänä aamuna.Islannissa tulivuorenpurkaus on sytyttänyt kaksi Grindavikin rannikkokaupungin taloa tuleen, näkyy maan valtiollisen television välittämästä valvontakameramateriaalista. Kaupunki on evakuoitu, eikä siellä ole asukkaita paikalla.
Tulivuorenpurkaus Grindavikin pohjoispuolella alkoi tänä aamuna. Purkausta edelsi tiivis sarja pieniä maanjäristyksiä, jotka alkoivat aamuyöllä.
Viranomaiset ovat toivoneet, että tulivuorenpurkaus jäisi lyhyeksi, kuten tapahtui edellisessä purkauksessa joulukuun puolivälin jälkeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


