Paavo Väyrynen: Koivistosta toistellaan väärää mielikuvaa
Edesmenneestä Mauno Koivistosta leviää julkisuudessa väärä kuva, väittää veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen Uuden Suomen blogissaan.Väyrysen mukaan Mauno Koivistoa koskevat muistokirjoitukset perustuvat tämän itsensä presidenttiaikanaan luomaan julkisuuskuvaan. Todellinen Koivisto on kuitenkin eri maata.
"Lähes kokonaan huomiotta jäi se, että eläkepäivillään Koivisto on kirjoittanut kirjoja ja antanut haastatteluja, joissa hän on luonut asioista aivan toisenlaista käsitystä", Väyrynen kirjoittaa.
Esimerkiksi vuonna 1981 hallituskriisissä Koivisto antoi ymmärtää, että Urho Kekkonen olisi ollut kaatamassa hallitusta. 2000-luvun haastatteluissa Koivisto on kuitenkin korostanut SDP:n sisäistä valtataistelua
Väyrynen korostaa myös Koiviston EU-kriittisiä lausuntoja.
"On toivottavaa, että historiantutkijat ryhtyvät toden teolla paneutumaan Mauno Koiviston presidenttikauden tapahtumiin. Tässä työssä olisi kohtuullista antaa ensisijainen todistusarvo sille, mitä Koivisto itse on jälkikäteen sanonut ja kirjoittanut", Väyrynen huomauttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

