Joulun sanoma ei tarvitse päivitystä
Jouluvalmistelut ovat nyt kiihkeimmillään, sillä jouluun ei ole aikaa kuin pari päivää. Aikuisilla on valmistelujen kanssa kiire, ja joulu uhkaa jälleen yllättää ja tulla liian aikaisin. Lasten mielestä edessä oleva viikonloppu sen sijaan kuluu piinallisen hitaasti.
Näyttää siltä, että koko Suomeen saadaan valkea joulu. Joulun tunnelmaan pääseminen ei kuitenkaan ole yksin kiinni ympäröivästä luonnosta, vaan joulumieli löytyy jokaisen sisältä. Se ei kuitenkaan aina löydy itsestään, vaan sen esiin kaivamisessa tarvitaan joskus työtä ja hyvää tahtoa.
Joulutunnelmaan pääsemisessä auttavat jouluperinteet ja muistot lapsuuden joulusta. Lapsilla on nytkin samanlainen kihelmöivä jännitys odotettavissa olevasta aattoillasta. Lasten aito ilo ja aattoillan odotus ovat helposti tarttuvia.
Kaikissa kodeissa ei päästä joulutunnelmaan. Raittiuden Ystävien kampanja Anna lapselle raitis joulu järjestetään tänä vuonna 15. kerran. Kampanjan järjestäjät muistuttavat, että lapsuuden joulumuistot ovat perintökalleuksia. Aikuisten käytöksestä riippuu, millaisen joulumuistoperinnön he lapsille jättävät.
Ajan riento on niin nopeaa, että ajassa mukana pysyminen edellyttää jatkuvaa päivittämistä. Tiedot ja taidot vanhenevat entistäkin nopeammin ja ilman niiden jatkuvaa päivittämistä putoaa helposti kehityksen kelkasta. Teknistyvässä maailmassa varsinkin erilaisten tietokoneohjelmistojen päivitys on jatkuvaa.
Vaikka vain muutos on pysyvää, kaikki asiat eivät ole vuosisatojenkaan kuluessa muuttuneet. Joulun sanoma ei tarvitse päivittämistä. Se on edelleen sama kuin se on ollut jo yli kaksituhatta vuotta.
Joulu on vahva kristillistä maailmaa yhdistävä juhla. Joulu merkitsee kristityille Jeesuksen syntymäjuhlaa. Huolimatta siitä, että joulun uskonnollinen sävy on viime vuosikymmeninä haalistunut, ovat kristinuskoon liittyvät perinteet edelleen vahvasti esillä.
Joulun sanoman ydin on edelleen lähimmäisenrakkaus. Sitä tarvitaan nykyisessä yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa entistä enemmän. Omien ongelmien ja vaikeuksien keskellä monta kertaa unohtuu, että jollakin muulla voivat asiat olla vieläkin huonommin.
Joulu on korostuneesti perinteikäs perhekeskeinen juhla. Yhdessä vietetyt jouluajan päivät ovat arvokkaita monella tavalla, mutta kaikille se ei ole mahdollista. Erityisesti jouluna on tärkeä muistaa niitä, joille perhejoulun viettäminen syystä tai toisesta ei ole mahdollista.
Monen yksinäisen ihmisen joulu muuttuu paljon valoisammaksi, jos he saavat pienenkin tervehdyksen. Se voi olla pieni paketti, kortti, puhelinsoitto tai lyhyt vierailu. Hyvän mielen tuominen antaa uskomattoman paljon voimia sekä saajalleen että antajalleen.
Joulun alla on kymmeniä erilaisia keräyksiä, joiden avulla voidaan auttaa tuntemattomiakin lähimmäisiä. Avustusmahdollisuuksia löytyy perinteisestä Pelastusarmeijan joulupadasta nettisivustoihin.
Joulu on myös hiljentymisen aikaa. Kaiken kiireen keskellä on hyvä pysähtyä ja antaa aikaa myös itselle.
Tänään on talvipäivänseisaus eli vuoden lyhin päivä. Nyt mennään kevättä ja valoa kohti.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
