Kiinteistöverojen määrä on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa
Kiinteistöveroa maksaa tänä vuonna yli kaksi miljoonaa asiakasta.Eilen erääntyi kiinteistöverojen ensimmäisen osan maksupäivä ja tänään Verohallinto tiedotti, kuinka paljon kiinteistöveroja kuluvana vuonna maksetaan: 1 675 miljoonaa euroa. Määrä on 46 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna.
Verohallinnon mukaan kiinteistöveron määrä on kasvanut nopeasti, sillä kiinteistöveroprosentit ja kiinteistöjen verotusarvot ovat kiristyneet.
"Kiinteistöveron määrä on yli kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana", Verohallinto toteaa.
Kaikista kiinteistöveron maksajista henkilöasiakkaita on 92,8 prosenttia ja he maksavat 31,5 prosenttia kiinteistöverosta. Yhteisöt maksavat noin kaksi kolmasosaa kiinteistöverosta. Yhteisöihin luetaan myös asunto-osakeyhtiöt. Asumisesta kertyy noin puolet kiinteistöverosta.
Suurimmalla osalla, 98 prosentilla henkilöasiakkaista, kiinteistöveron määrä on alle 1 000 euroa asiakasta kohden. Keskiarvo on 274 euroa. Yhteisöjen maksamat kiinteistöverot ovat huomattavasti suurempia, sillä yhteisöt omistavat keskimäärin suurempia ja useampia kiinteistöjä. Esimerkiksi kiinteistöjä omistavilla osakeyhtiöillä ja kiinteistöosakeyhtiöillä keskimääräinen kiinteistöveron määrä on yli 10 000 euroa vuodessa.
Kiinteistöveron tuotosta reilu kolmannes tulee kiinteistöistä, jotka sijaitsevat Uudellamaalla. Toisena tulevien eli Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen osuudet ovat sen sijaan vain alle 8 prosenttia.
Lähes 74 prosenttia eli 1,23 miljardia euroa kiinteistöverosta kertyy rakennuksista. Maapohjan osuus on reilut 26 prosenttia ja euroissa 0,44 miljardia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

