Kaikki ahmapoikkeusluvat nyt myönnetty – saaliiksi on saatu jo neljä ahmaa
Suurimmaksi sallituksi saalismääräksi on asetettu kahdeksan ahmaa.Suomen riistakeskus on myöntänyt viime viikolla myönnettyjen neljän poikkeusluvan lisäksi poikkeusluvat neljän ahman pyytämiseksi. Uudet poikkeusluvat myönnettiin Kainuuseen Hossa-Irnin ja Hallan paliskunnille sekä Lappiin Näkkälän ja Kemin-Sompion paliskunnille.
Viime viikolla poikkeusluvat myönnettiin Kuusamoon Kallioluoman ja Oivangin paliskuntien yhteiselle lupa-alueelle sekä Lappiin Lapin, Kuivasalmen ja Sallivaaran paliskuntiin. Näillä poikkeusluvilla on saatu saaliiksi neljä ahmaa.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa on suurimmaksi sallituksi saalismääräksi metsästysvuodelle 2017–2018 asetettu kahdeksan ahmaa.
Myönnettyjen poikkeuslupien lisäksi Suomen riistakeskukselle on tullut poikkeuslupahakemuksia myös muualta poronhoitoalueelta. Näiden hakemusten osalta päätökset ovat kielteisiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

