Traktori rytyyttää viljelijää
Viljelijät kokevat traktorityöt eniten rasittaviksi, mutta taakat ja kantaminenkin painavat. Talous ja paperityö rassaavat. Eläkeikään asti aiotaan silti sinnitellä.Työterveyslaitos julkaisi tänään Työterveys ja maatalous 2014 -tutkimuksen. Vastaava tutkimus tehtiin kymmenen vuotta sitten.
Lisääntyvä byrokratia ja hallinnollinen työ sekä taloudellinen epävarmuus kuormittavat viljelijöitä.
Mielekkyyttä työhön tuovat maatilan johtaminen. Tilan menestyminen koetaan tärkeäksi. Puoliso ja perhe sekä ystävät ja tuttavat auttavat jaksamaan.
Erikoistutkija Merja Perkiö-Mäkelä Työterveyslaitoksesta Kuopiosta sanoo kahden kolmasosan olevan tyytyväisiä työhönsä. Puolet sanoi samaa vertailututkimuksessa.
"Työstä palaudutaan hyvin, vaikka se koetaan raskaaksi."
Viljelijät uskovat työnsä imuun niin, että he pystyvät maataloustöihin eläkeikään asti. He uskovat tähän yleisemmin kuin suomalaiset työssään keskimäärin.
Maatalous koneistuu ja apuvälineitä käytetään. Työ rasittaa yhä ruumiillisesti, sillä hankalat työasennot, raskaat nostot ja kantaminen sekä melu ja pöly haittaavat.
Traktorituntien määrä on noussut erityisesti kotieläintiloilla.
"Traktorityöt koetaan usein kuormittavimmaksi työvaiheeksi", kehittämispäällikkö Jukka Mäittälä sanoo.
Pienkuormaajia ja rehunjakovaunuja käytetään paljon sisätiloissa. Mäittälä huolestuu, ettei niiden pakokaasuilta suojauduta riittävästi.
Maatalousyrittäjien työterveyshuollon ostaa nyt 61 prosenttia päätoimisista viljelijöistä. Heitä oli 54 prosenttia vuoden 2004 tutkimuksessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

