Sipilä haluaa Suomen jäljen näkyvän EU-puheenjohtajana
Pääministeri Juha Sipilä pyrkii tapaamaan kaikkien EU-maiden pääministerit ennen kevään vaaleja.
Suurlähettiläspäivillä puhunut pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi aikovansa tavata kaikki EU-kollegansa vielä ennen ensi kevään vaaleja. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINENPääministeri Juha Sipilä (kesk.) haluaa Suomen olevan vuoden kuluttua vahva EU:n puheenjohtaja, joka näkyy ja jonka ääni kuuluu. Suurlähettiläspäivillä puhunut Sipilä kertoi aikovansa tavata kaikki EU-kollegansa vielä ennen ensi kevään vaaleja. Tarkoituksena on varmistaa, että Suomen puheenjohtajuustavoitteet ovat kaikkien jäsenvaltioiden tiedossa.
Sipilä korosti, että Suomen kannalta perus- ja ihmisoikeudet ovat jakamattomia ja kaikkien jäsenmaiden on sitouduttava niihin.
"EU:n on tarvittaessa pystyttävä ottamaan käyttöön myös ehdollisuuden periaate taatakseen näiden perusoikeuksien kunnioitus", Sipilä sanoi.
Suomi on EU:n puheenjohtajana ensi vuoden jälkipuoliskolla.
Euroopan on Sipilän mukaan myös otettava johtava rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa torjunnassa.
"Olen kesän aikana tullut vakuuttuneeksi, että Suomella on tässä kokoaan suurempi tehtävä", pääministeri kertoi suurlähettiläille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
