PÄIVÄN PUNKTI Imperiumin tuho
Vasta joululomalla ehdin syventyä Jegor Gaidarin muistelmiin. Gaidar oli Neuvostoliiton pääministeri 1990-luvun taitteessa, jolloin Neuvostoliitto romahti.
Gaidar joutui tekemään ”tiikerinloikan”, siirtämään valtavan maan keskitetystä valtiokommunismista markkinatalouteen. Imperiumin tuho on kertomus siitä, miten supervalta voi yksinkertaisesti romahtaa sisältä päin.
Neuvostoliiton historian talousongelmat voidaan kiteyttää kahteen keskeiseen tekijään. Toinen on öljy, toinen on vilja.
Neuvostoliitto joutui riippuvaiseksi öljyn hinnan vaihteluista. Maa ei kyennyt viemään muuta kuin energiaa. Kun hinta tippui, maa ajautui kaaokseen.
Kun Venäjä oli vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa maailman suurin viljan viejä, se oli 1990-luvulla suurin viljan ostaja. Neuvostoliitossa oli vallalla kuponkitalous. Kun Neuvostoliitto romahti, maa oli nälänhädän partaalla.
Supervalta pystyi lähettämään ihmisen avaruuteen, muttei kyennyt saamaan ruokaa kauppojen hyllyille.
Neuvostoliiton hajoaminen oli traumaattinen kokemus varsinkin venäläisille. Täytyy muistaa, että Neuvostoliitto ei ollut Venäjä. Venäläiset olivat suurin kansallisuusryhmä, mutta Neuvostoliitto oli sadasta kansallisuudesta koostunut maailmanvalta, imperiumi.
Gaidar nimittää kansallisen
nöyryytyksen tunnetta imperiuminjälkeiseksi oireyhtymäksi. Suurvallan asukkaat tunsivat itsensä nöyryytetyiksi. Supervalta joutui pyytämään apua länneltä, Saksalta ja Yhdysvalloilta.
Silti länsi pelkäsi Neuvostoliiton hajoamista. George Bush, Yhdysvaltain presidentti, vetosi vielä 1.8.1991 ukrainalaisiin, jotta nämä eivät valitsisi itsenäistymistä. Bush sanoi, että Yhdysvallat ei tule Ukrainan avuksi.
Neljä viikkoa myöhemmin Ukrainan parlamentti päätti julistaa maan itsenäiseksi. Bushin lupaus on pitänyt, Yhdysvallat ei ole auttanut Ukrainaa.
Neuvostoliitto kaatui lopulta finanssikriisiin. Valtiolta ja pankeilta loppui raha, ja kun sitä painettiin lisää, syntyi hyperinflaatio. Kauppojen tyhjät hyllyt veivät keskusvallalta viimeisenkin uskottavuuden.
Gaidar onnistui pääministerinä panemaan uuden talouden alkuun. Sen seurauksena Venäjän talous nousi jaloilleen.
Politiikassa kiittämättömyys on maailman palkka. Gaidarista, joka joutui tekemään kovimmat ratkaisut, tehtiin syntipukki kriisiin.
Venäjän nykyistä kriisiä hän ei enää ole näkemässä. Taloustieteen tohtori, entinen pääministeri Jegor Gaidar kuoli nuorena, vain 53 vuoden iässä 2009.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
