Totta vai tarua

sana sunnuntaiksi

Jeremia sai Herralta tämän sanan:

"Mene Herran temppelin portille ja julista näin: Kuulkaa Herran sana, kaikki te Juudan asukkaat, jotka käytte näistä porteista sisälle rukoilemaan Herraa!"

Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: "Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä

paikassa. Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ’Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!’ Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä

se on teille turmioksi. Jos tottelette minua, niin saatte asua tässä maassa, jonka annoin teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi."

Jer. 7:1–7

Minun totuuteni on eri kuin sinun totuutesi. Löytyykö sopua, sillä niin monista asioista me olemme erimieliset?

Näin kahden ihmisen tai kahden valtakunnan välinen tilanne voi kärjistyä niin pahaksi, etteivät rauhanomaiset keinot auta.

Kahden ihmisen kesken henkinen väkivalta on mitätöintiä, halveksuntaa ja toisen aliarvioimista. Henkinen väkivalta valtioiden välillä on propagandasotaa.

Katsoin Hitlerin ajalta elokuvan, jolla haluttiin vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Kyselin, eihän tämä koske meidän aikaamme. Vai koskeeko?

Tänä päivänä it-tekniikka tuo paljon paremmat valmiudet mielipidesotaan, henkiseen vaikuttamiseen ja henkiseen väkivaltaan niin kahden ihmisen kuin valtioiden kesken.

Medialukutaidosta on siinä tilanteessa vain vähän apua.

Totuus vai harha on tämän sunnuntain aihe. Tämän pyhäpäivän virsi on "Totuuden Henki johda sinä meitä".

Tätä Sakari Topeliuksen kirjoittamaa virttä laulettiin syyslukukauden alussa oman lapsuuteni kouluvuosina 1960-

luvulla. Virren viimeinen säkeistö on lohduttanut minua vielä tällä vuosituhannella: "Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa, voittamaan auta" -säkeessä pyydetään voimaa murheen keskelle.

Surut ja murheet voi toki pyyhkiä maton alle, mutta itselläni on käynyt siinä huonosti. Kun olisin halunnut unohtaa tai kieltää koko asian, jostakin ja joskus suru nostaa päätään ja tulee uudestaan ja uudestaan mieleen. Mitä syvemmälle olen surun syväjäädyttänyt, sitä pidemmän ajan päästä suru pulpahtaa esiin piilostaan.

12-vuotiaana Kitinojan hautausmaalla lauloin Seinäjoen tyttölyseon 3D-luokan kanssa enkelilaulua niin, etten vuosiin voinut laulaa tuota laulua, sillä itketti liikaa. Myöhemmin tuo laulu on kantanut ja antanut voimaa: "Nyt kerron mä sulle mun lapseni, kuinka kaunis on taivahan enkeli.... kerran kun silmäsi sammuvi, hän vuoteesi vierellä välkkyvi, sua vartempa vain ovat enkeliparvet valveilla ain."

Me laulajat, nyt lähes eläkeikäiset, lähdemme yksi toisensa jälkeen enkelten laulukuoroon.

Totta vai tarua? Toisinajattelevaa on kunnioitettava, mutta omasta vakaumuksesta ei tarvitse luopua.

Onko totta vai tarua Sakari Topeliuksen Koivu ja tähti -niminen satu? Topeliuksen sadussa tähti johdatti lapset kotiin ja pihakoivu oli tuntomerkki kotiinpaluusta. Kerrotaan, että partisaanisissit veivät Suomesta lapsia Venäjälle 1700-luvulla ison vihan aikaan. Viikko sitten Ylistaron sankarihautausmaalla paljastettu muistolaatta kertoo noista tapahtumista. Kyrönmaan alueelta noin sadasta vangitusta lapsesta palasi kuusi lasta kotiin.

Opetellaan olemaan rauhanomaisesti eri mieltä. Onko se liikaa vaadittu? Tätä kysyn naistenviikon päättyessä armon vuonna 2015.

Avaa artikkelin PDF