Arkkipiispan avomielisyys liikaa monille - ”Kepu-Suomesta erotaan kirkosta”
Kirkosta eroaminen jatkuu tavallista vilkkaampana. Eroajista moni perustelee päätöstään arkkipiispa Kari Mäkisen myönteisellä suhtautumisella tasa-arvoiseen avioliittolakiin, kertoo vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma.Eroakirkosta.fi-sivuston mukaan noin 650 suomalaista oli jättänyt eroilmoituksensa tänään aamuyhdeksään mennessä. Sivuston mukaan eilen erosi yli 5 000 ihmistä. Määrä on tämän vuoden ennätys yhden päivän aikana.
Sivuston kautta voi erota sekä evankelisluterilaisesta kirkosta että ortodoksikirkosta. Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma kertoi eilen, että eronneista suurin osa on evankelisluterilaisia, vain muutama kymmenen on mahdollisesti ortodokseja.
Eroajat ovat Karisman mukaan perustelleet päätöstään arkkipiispa Kari Mäkisen myönteisellä suhtautumisella tasa-arvoiseen avioliittolakiin.
”Suomen kirkko on täysin hukassa ja hylännyt Raamatun totuuden”, sanottiin eräässä perustelussa Eroakirkosta.fi-sivustolla.
Karisman mukaan eilisestä lähtien eronneissa on aiempaa enemmän miehiä ja he ovat hieman aiempaa vanhempia. Eroaminen on myös aktiivisempaa maakunnissa kuin etelän suurissa kaupungeissa.
”Kepu-Suomesta erotaan”, Karisma tiivistää.
Karisman mukaan eropiikki tuli Eroakirkosta.fi-sivuston ylläpitäjille melkoisena yllätyksenä.
”Ilmeisesti kirkon sisällä kiehuu todella pahasti”, Karisma uumoilee.
Arkkipiispa Mäkinen sanoi toissa päivänä iloitsevansa eduskunnan äänestystuloksesta ja kiitti kansalaisaloitteen tekijöitä merkittävästä työstä.
Etelä-Afrikassa vieraileva arkkipiispa Mäkinen viestitti Facebookissa kuulleensa eroista ja surevansa niitä.
Karisma vertaa tunnelmia lokakuun 2010 Ajankohtaisen kakkosen Homoilta-ohjelmaa seuranneisiin päiviin. Tuolloin kirkosta erosi enimmillään 6 700 jäsentä päivässä.
Kirkosta eronneiden määrät ovat olleet koholla koko syksyn ajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

