Myhinpään seudulle suunnitellaan suurta tuulivoima-aluetta, jota moni vastustaa ‒ ”Kyläläisiä ei kuultu ennen kaavoitusprosessin hyväksymistä”
Rautalammin kunnanvaltuuston puheenjohtaja painottaa, että kunta tarvitsee kuntalaisten palveluiden rahoittamiseksi sekä seudun rakennemuutoksen takia tuloja, joita tuulivoima-alue toteutuessaan toisi.
Tuulivoiman mahdollinen lisärakentaminen on kuuma puheenaihe Rautalammilla. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääMyhinpään seudulle Rautalammilla on suunnitteilla suuri tuulivoima-alue.
Saksalaisessa omistuksessa oleva Wpd Suomi Oy suunnittelee Rautalammin, Hankasalmen ja Konneveden rajalle enintään 22 tuulivoimalan hanketta. Alustavien suunnitelmien mukaan tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus olisi enintään 300 metriä.
”Kunta on päättänyt kaavoitusprosessin aloittamisesta tuulivoimaosayleiskaavan laatimiseksi. Tuulivoimayhtiö on paikasta kiinnostunut, koska alue on harvaanasuttu ja tuulivarma. Myös Fingrid on suunnitelmassa alueen vierestä suurta voimalinjaa sähkönsiirtoa varten”, Rautalammin kunnanhallituksen puheenjohtajan Matti Kärkkäinen (kesk.) toteaa.
Kunnanvaltuusto päätti prosessin aloittamisesta äänin 16‒4.
Kärkkäinen korostaa, että hanke on vasta aivan alussa eikä ole lainkaan varmaa, toteutuuko tuulivoima-alueen rakentaminen Myhinpäähän.
”Prosessissa on vielä maakuntakaavaan saaminen, yva-menettely ja niin edelleen. Hanke pitkäaikainen ja kallis toimijalle, jonka lisäksi sen toteutuminen on epävarmaa. Siksi oli tärkeää toimijan kannaltakin saada prosessi liikkeelle.”
”Hanke pitkäaikainen ja kallis toimijalle, jonka lisäksi sen toteutuminen on epävarmaa.” Matti Kärkkäinen
Myhinpäässä asuvan Jouni Oksasen mukaan huomattava osa paikallisista vastustaa hanketta.
"Viime keväänä tehdyn kyläkyselyn mukaan suurin osa Myhinpään asukkaista ja vapaa-ajan asukkaista suhtautuu kielteisesti tuulivoimaan tällä alueella."
Oksanen myös kyseenalaistaa tuulivoimahankkeen tuotto-odotukset.
”Tuulivoimalan kiinteistövero muodostuu voimalan perustusten, konehuoneen ja tornin rakennuskustannusten verotusarvona. Hankeyhtiöillä on usein tapana liioitella veron euromäärää alkuvaiheessa. Vero pienenee vuosittain eikä edes ole indeksiin sidottu”, hän huomauttaa.
Oksasen mielestä lainsäädännössä tuulivoimayhtiöiden vastuita koskien olisi kehitettävää.
”Maanvuokrasopimus ja sen sitovuus ovat ratkaisevassa asemassa. Jos yhtiö laistaa loppusiivouksen tai ei kykene hävittämään jätteitä tai entisöimään aluetta, lankeaa siivous maanomistajalle. Ja tästä usein kunnalle.”
Oksanen kertoo olevansa lisäksi huolissaan alueen luontoarvoista. Suunnitellulta rakentamispaikalta on vain parin kilometrin matka Etelä-Konneveden kansallispuistoon.
”Luonnonvarakeskuksen laajan tutkimuskoosteen mukaan suuri osa nisäkkäistä ja linnuista poistuu tuulivoiman rakentamisalueilta palaamatta takaisin. Ilomäen alueella on merkittäviä metson soidinpaikkoja useampikin. Alueella sijaitsee myös Iso-Siimarin luonnonsuojelualue.”
Rautalammin kunnan toimintaa kaavoitusprosessin käynnistämisessä kummastellaan kylillä.
"Toisin kuin kunnan muissa tuulivoimahankkeissa, kuntalaisia tai kyläläisiä ei kuultu lainkaan ennen kaavoitusprosessin hyväksymistä. Lähiseudun kyläyhdistykset pyysivät kaikille avointa keskustelutilaisuutta, mutta kunnanhallitus jätti vetoomuksen käsittelemättä."
”Jos yhtiö laistaa loppusiivouksen tai ei kykene hävittämään jätteitä tai entisöimään aluetta lankeaa siivous maanomistajalle.” Jouni Oksanen
Kunnanhallituksen nokkamies Kärkkäinen vakuuttaa, että asukkaita kuullaan prosessin eri vaiheissa.
”Toimija ja kunta pitävät niin monta kuulemistilaisuutta kuin tarvetta on.”
Rautalammin kunnanvaltuuston puheenjohtaja painottaa, että kunta tarvitsee kuntalaisten palveluiden rahoittamiseksi sekä seudun rakennemuutoksen takia tuloja, joita tuulivoima-alue toteutuessaan toisi.
”Tuloja tarvitaan, jotta voidaan tarjota kuntalaisille palveluja ja pysyä itsenäisenä. Toteutuessaan 22 voimalan laajuudessa kiinteistöverotuotto olisi 22 miljoonaa euroa 35 vuoden aikana. Vastaavaa tuottoa on vaikea saada muutoin.”
Juttua korjattu 17.12. klo 15:00. Matti Kärkkäinen on Rautalammin kunnanhallituksen, ei kaupunginvaltuuston, puheenjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









