Uutistausta Tästä ei sitten puhuta
Jokin aika sitten vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö esiintyi Ylen yhteiskunnallisessa keskusteluohjelmassa. Sen lopulla yksi keskustelijoista heitti hänelle kysymyksen, joka koski järjestöä nimeltä puolustusliitto Nato.
Niinistö hätkähti: Mutta eihän Nato ole mikään puolustusliitto. Sehän on sotilasliitto!
Huomautus kuvaa tasoa, jolla Suomessa on vaalien yhteydessä käyty keskustelua ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä.
Vasemmistopuolueeksi itsensä lukevilla vihreillä ei ole eduskuntavaaleja varten ulko- tai turvallisuuspoliittista ohjelmaa lainkaan. Sellaista ei myöskään ole sen poliittisella hengenheimolaisella vasemmistoliitolla.
Näin siitä huolimatta, että Suomen ulkoinen asema on runsaassa vuodessa vaikeutunut syistä, jotka jokainen tietää: Venäjän sota Ukrainassa ja Krimin anastaminen, Venäjän vihamielinen politiikka naapurimaita, Euroopan Unionia ja Yhdysvaltoja kohtaan, kansainvälisen oikeuden loukkaaminen ja Euroopan turvallisuusrakenteiden murentaminen, nopea sotilaallinen varustautuminen ja ydinaseiden käytöllä uhkaaminen.
Lisäksi tulevat EU:n talouspakotteet ja Venäjän vastapakotteet, joiden kielteinen vaikutus Suomen talouteen on ollut merkittävä.
Voisi kuvitella, ettei vaaleissa ulkosuhteita tärkeämpiä asioita olisikaan. Talous on kyllä kuralla, mutta miten korjata sitä, jos maan ulkoinen asema on uhattuna?
Olisi tietysti mukava arvuutella, mikä ihme on sulkenut kahden ärhäkän vasemmistopuolueen suut näin täydellisesti. Mutta se ei olisi reilua, sillä myöskään RKP:lla ei ole ulko- tai turvallisuuspoliittista vaaliohjelmaa. Keskustan ja SDP:n pitkissä vaaliohjelmissa ulkopolitiikasta on muutama hyvää tarkoittava mutta lähes sisällötön lausahdus.
Perussuomalaisilla ulkopolitiikan korvaa sinänsä kunnioitettavan laaja ja yksityiskohtainen puolustuspoliittinen ohjelma. Kokoomuksen ulkopoliittinen ohjelma on ohjelman näköinen mutta erittäin yleinen. Rakenteensa ja sisältönsä puolesta oikea ulkopoliittinen vaaliohjelma on vain kristillisdemokraateilla. Sana Venäjä esiintyy kahdessa vaaliohjelmassa – ohimennen.
Kun puolueiden panos ulkopoliittiseen keskusteluun on ohjelmien kannalta katsottuna lähes olematon, suureen arvoon nousevat ne yksittäiset ehdokkaat, jotka pitävät näitä teemoja esillä siitä huolimatta, ettei niillä tavanomaisen poliittisen viisauden mukaan ääniä juuri hankita.
Tilanne olisi todella huolestuttava, ellei Tasavallan presidentti olisi joulun alla kutsunut puolueiden puheenjohtajia luokseen luottamukselliseen keskusteluun. On nimittäin ilmeistä, että tuossa keskustelussa saavutettiin laaja yksimielisyys ulko- ja turvallisuuspolitiikan kaikkein arimmista kysymyksistä. Samalla ehkä myös sovittiin, ettei perusasioista rakenneta vaaleissa riitaa.
Mitä sitten sovittiin?
Sen tietävät varmasti vain ne, jotka olivat tapaamisessa läsnä. Julki tulleiden tietojen perusteella voisi kuitenkin päätellä seuraavaa: Ensiksi sovittiin, ettei toisteta typeryyttä, joka tapahtui Kataisen hallituksen ohjelmaa hyväksyttäessä. Silloin muut taipuivat vasemmistoliiton vaatimukseen, jonka mukaan Natoon liittymistä ei saa vaalikauden aikana edes valmistella.
Toiseksi sovittiin, ettei mikään puolue vaadi Naton jäsenanomuksen jättämistä seuraavan vaalikauden aikana, mutta yksikään ei myöskään kiistä hallituksen oikeutta hakea jäsenyyttä, jos se katsotaan välttämättömäksi. Kumppanuutta Naton kanssa tiivistetään järjestön Walesin huippukokouksen avaamien mahdollisuuksien mukaisesti.
Kolmanneksi: puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa tiivistetään etäisenä tavoitteena puolustusliitto. Ja neljänneksi: puolustusvoimien määrärahoja lisätään ja suorituskykyä vahvistetaan tulevan vaalikauden aikana.
On isänmaalle onneksi, jos todella on niin, että puoluejohtajien kesken tästä kaikesta vallitsee yksimielisyys.
Mutta mikä ihme estää hakemasta avoimesti näille näkökohdille kansalta valtakirjaa vaalien yhteydessä?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
