Pesti pitkän työttömyyden jälkeen tuo tekemisen ilon ja rytmiä elämään – "Sitä ei voi rahalla mitata"
Punaisen Ristin kierrätystavaratalo Kontti työllistää Oulussa vuosittain 50–60 pitkäaikaistyötöntä.
Tuula Tapani on kolmen vuoden työttömyyden jälkeen erittäin tyytyväinen, että pääsi töihin SPR:n Konttiin. Hänen vastuullaan on lastenvaatteiden hinnoittelu ja esillepano Oulun myymälässä. Kuva: Maiju PohjanheimoKontti-päällikkö Vuokko Ryytty Punaisesta Rististä sanoo, että heillä on erittäin hyviä kokemuksia työttömistä, jotka ovat tulleet myymälään töihin. Kontti on työllistänyt monipuolisesti eri-ikäisiä ja eri taustoista ja kulttuureista tulevia ihmisiä.
Työttömät työllistyvät TE-toimiston palkkatuella Konttiin pääasiassa puoleksi vuodeksi.
”Oulun kaupunki tukee myös tunteja”, Ryytty kertoo.
Punaisen Ristin omakustanneosuus työntekijän palkasta on alle kymmenen prosenttia. Kontti kouluttaa työntekijöitä myös oppisopimuksella. Siinä omakustanneosuus on isompi.
”Oppisopimuskuvion olemme kokeneet hyväksi. Voimme tarjota myynnin ammattitutkintoa.”
Ryytty korostaa, että työntekijöiden kanssa mietitään, mitä he voisivat tehdä Kontti-jakson jälkeen.
”Kannustamme jatko-opintoihin tai muuhun työhön.”
Ryytyn mielestä on hienoa nähdä, miten Konttiin työllistyneet löytävät elämänrytmin ja tekemisen ilon.
”Se on iso asia, eikä sitä voi rahalla mitata.”
Joulukuun alussa Oulun Kontissa aloitti kolme vuotta työttömänä ollut Tuula Tapani.
56-vuotias markkinointimerkonomi on työurallaan tehnyt eniten toimistotöitä, viimeisimpänä myyntisihteerin töitä puutuotealan yrityksessä. Työkokemusta on karttunut myös keittäjänä ja talonmiehen sijaisena.
Tapani on erittäin tyytyväinen nykyiseen pestiinsä Kontin lastenosastolla.
”Tämä on tosi mukavaa, itsenäistä työtä.”
Hän saa itse hinnoitella ja laittaa esille kierrätykseen tuodut lastenvaatteet, lelut ja tarvikkeet. Sihteerin töistä on hänen mukaansa ollut hyötyä, sillä työ vaatii järjestelmällisyyttä.
”Ja asennetta! Työhön hypätään saman tien. Ei ole aikaa jäädä harjoittelemaan.”
Tapani toivoo, että puolen vuoden työjakson jälkeen hän saisi kaupungin tuella vielä neljän kuukauden työjakson.
”Tämä on yksi mukavimmista työpaikoista, missä olen ollut”, hän sanoo.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
