Kiinteistövero pitää päivittää
Edelliset hallitukset ovat kasanneet asumisveroja taakaksi asti.
Omakotitalojen merkitys Suomessa on kansantaloudellinen ja hyvinvointia tukeva. Talot nousevat edelleenkin hyvin kustannustehokkaasti hartiapankin myötävaikutuksella ja niitä pidetään kunnossa omatoimisesti.
Asumismuoto on osa hyvinvointikulttuuria. Kiinteistövero on kuitenkin jo pitkään kohdellut omakotitalouksia kaltoin.
Monissa kunnissa kiinteistöveron tuotto on suurempi kuin panostus omakotialueen infraan, eli kuntataloutta paikataan yliverottamalla omakotitalouksia.
Pellervon taloustutkimuksen maaliskuussa 2015 Suomen Omakotiliitolle tekemän selvityksen mukaan omakotitaloasujat maksavat enemmän kiinteistöveroja kuin asunto-osakeyhtiöissä asuvat.
Kiinteistöveron arvo on suhteellisesti ankarampi pienituloisilla kuin suurituloisilla, ja määrällisesti eniten kiinteistöveroja maksavat 45–74-vuotiaat.
Kiinteistöverojen osuus asuntokunnan ansioista on suhteellisesti korkein yli 75-vuotiailla, missä on jo ikäsyrjinnän piirteitä.
Omakotiliitto esittää kokonaisselvityksen tekemistä pikaisesti kiinteistöverotukseen. Työn tarkoituksena on kehittää kiinteistöverotusta niin, että kiinteistönomistajien asumismenojen kasvattaminen saadaan pysähtymään.
Selvitystyön tulee koskea myös sitä, miten kiinteistöverotus olisi tasapuolinen ja oikeudenmukainen.
Kohteleeko kiinteistövero kaikkia kansalaisia eri asumismuodoissa ja ikäluokissa ympäri Suomea tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti, ja kuinka nykyisen kiinteistöverojärjestelmän loukut voidaan poistaa?
Liiton jäsenenä totean, että järjestö on oikealla asialla.
Esko Järvenpää
eläkeläinen,
kaupunginvaltuutettu (ps.)
Jämsä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
