Maastokartta uudistuu: Maanmittauslaitos kerää palautetta suunnitelmista
Uudistetusta kartoista pyritään tekemään entistä selkeämpiä ja paremmin digikäyttöön sopiviaa.Maanmittauslaitos kertoo maastokartan ja taustakartan uudistuvan lähivuosina.
Uusissa kartoissa hyödynnetään kehittyneempää maastotietokantaa ja automatisoituja tuotantoprosesseja. Kartoista pyritään tekemään entistä selkeämpiä ja paremmin digikäyttöön sopivia.
Karttauudistus koskee monia, sillä esimerkiksi maastokarttaa käyttävässä Karttapaikka-verkkopalvelussa vieraili viime vuonna lähes 7 miljoonaa kävijää.
"Uudistusprojektissa on nyt keskitytty maastokartan keskeisten kohdeluokkien esitystapoihin. Näistä pyydetään palautetta karttojen käyttäjiltä. Työtä on vielä paljon tehtävänä ja uudistuneet kartat tulevat saataville muutaman vuoden kuluttua”, kertoo projektipäällikkö Paula Ahonen-Rainio Maanmittauslaitokselta.
Maanmittauslaitoksen tavoitteena on, että suunnitellut uudistukset ovat kartankäyttäjille hyödyllisiä. Voit antaa palautetta uudistetun maastokartan esitystyyleistä vastaamalla Maanmittauslaitoksen kyselyyn.
Palautekysely on auki 26.9. saakka, ja siihen toivotaan vastauksia kaikilta kartankäyttäjiltä sekä vapaa-ajan että työtehtävien näkökulmasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







