Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi: Valtiolla ei ole edellytyksiä puuttua kuopattuun Sierilän vesivoimalaan
Valtio-omistajan saamien tietojen perusteella hankkeen käynnistämiselle ja toteuttamiselle ei ole enää edellytyksiä vesitalouslupien edellyttämässä aikataulussa.
Valtiolla ei ole edellytyksiä uusiin toimenpiteisiin Sierilän vesivoimahankkeessa. LEHTIKUVA / Mesut Turan.Valtiolla ei ole edellytyksiä uusiin toimenpiteisiin Sierilän vesivoimahankkeessa. Näin toteaa talouspoliittinen ministerivaliokunta valtioneuvoston tiedotteessa.
Valtio-omistajan saamien tietojen perusteella hankkeen käynnistämiselle ja toteuttamiselle ei ole enää edellytyksiä vesitalouslupien edellyttämässä aikataulussa.
Kemijoki Oy kertoi tammikuun alussa luopuvansa Sierilän voimalahankkeesta. Tiedotteen mukaan luopumispäätös perustui hankkeen kohonneisiin kustannuksiin ja riskit kantavien vesivoimaosakkaiden enemmistön kielteiseen kantaan.
Valtio on Kemijoki Oy:n suurin osakkeenomistaja, muttei omista vesivoimaosakkeita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




