Tulevaisuusselonteko nojaa kasvuun ja hyvinvointiin
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) esittelivät hallituksen tulevaisuusselonteon suuntaviivoja tiistaina hallituksen iltakoulun jälkeen.
Tulevaisuusselonteko kulkee nimellä ”Suomen kestävä kasvu ja hyvinvointi.”
”Prosessi on vähintään yhtä tärkeä kuin lopputulos. Parhaimmillaan kansallisen keskustelun kautta kiteytyy uusia näköaloja tulevaisuuteen”, Katainen toteaa.
”Tarvitaan keskustelua siitä, mitkä ovat Suomen kasvun lähteet tulevaisuudessa. Mitä hyvää maassamme on nyt ja mistä voisi kehitellä uutta ja parempaa?”
Tulevaisuusselontekoa työstetään hallituskauden ajan.
Painopistealueita selonteossa ovat niukkuuden mahdollisuudet, pohjoisen maantiede, yritysten ja hallinnon uudistuminen, tulevaisuuden työelämä sekä kansalaisten hyvinvointi ja osallisuus.
Näiden aihioiden kautta työ jatkuu syksyllä. Varsinainen tulevaisuusselonteko valmistuu 2013 ja päätyy saman vuoden syksyllä eduskunnan käsittelyyn.
Tulevaisuusselonteossa pureudutaan mahdollisuuksiin, joita taloudellisen niukkuuden aikana saattaa avautua.
Elinkaariajattelu, luonnonvarojen kestävä käyttö, biotalous, puhdas teknologia sekä energia- ja materiaalitehokkuus mainitaan.
Toisaalta myös arktiset asiat ovat esillä.
Uusi pohjoisen maantiede -osio painottaa Venäjää ja lähialueita, arktisia olosuhteita ja geopolitiikkaa sekä aluekehityksen ja paikallisten elinkeinojen merkitystä.
Tulevaisuusselontekoa on valmisteltu valtioneuvoston kanslian, työ- ja elinkeinoministeriön, Sitran, Suomen Akatemian ja Tekesin yhteistyöhankkeena.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
