Joutsenmerkki halutaan myös rakennuksille
Ruotsissa on muutaman vuoden aikana rakennettu tuhansia Pohjoismaisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin saaneita asuntoja ja muutamia päiväkoteja. Nyt kiinnostus on herännyt myös Suomessa.
Joutsenmerkin saanut talo kattaa niin energian kulutukseltaan kuin materiaaleiltaankin tiukat ympäristövaatimukset. Sertifikaatin saaneet rakennukset ovat usein terveellisempiä kuin tavalliset, sillä kemikaalien käyttöä valvotaan tarkasti.
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki uskoo, että Joutsenmerkki toimisi hyvin rakennusalalla.
”Se on täysin vapaaehtoinen merkki. Yritykset voivat sen avulla brändätä itseään haluamallaan tavalla.”
Ruotsin Ympäristömerkinnän, Ecolabelling Swedenin, tuoteryhmäjohtaja Sara Bergmanin mukaan Ruotsissa sertifioinnin suuri suosio johtuu kuluttajien ympäristö- ja terveystietouden lisääntymisestä.
”Ihmiset haluavat ostaa asunnon, jossa on mahdollisimman vähän terveydelle haitallisia aineita.”
Tavallisissa rakennuksissa käytetään esimerkiksi liimoja, jotka kuivuessaan haihduttavat erilaisia kemiallisia yhdisteitä.
Laura Nikinmaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
