Pakkaus on näkyvin osa brändiä
Anu Peltola kertoi haastattelussaan (MT 27.12.) suomalaisten maaseututuotteiden kehnoista pakkauksista. Hänen mielestään tukieuroja syydetään liikaa purkkien sisältöjen kehittämiseen ja tuskin lainkaan pakkauksiin ja mielikuviin.
Mielestäni Peltola on juuri oikeilla jäljillä, vaikka tuotteiden pakkausten laatukirjo onkin melkoinen.
Olen tavannut myös erittäin pitkälle mietittyjä ja brändättyjä maaseutuyrittäjien pakkauksia.
Vaikka Peltola antoi kovaa kyytiä myös hanketoiminnan saavutuksille, uskon, että niidenkin avulla pystytään pakkaus- ja myyntikulttuuria selvästi parantamaan.
Maaseudun Sivistysliitossa toimimme myös maaseudun elinkeinotoimintaan suoraan liittyvän kulttuurin parissa. Olemme tuomassa maaseutuyrittäjien käyttöön alunperin Islannissa toteutettua konseptia, jolla yrittäjät ja teolliset muotoilijat saatetaan yhteen. Tavoitteena on tänä vuonna pilotoida hankkeella.
Pyrimme luomaan tilalle tai yritykseen ilmettä ja näkyvyyttä, joka leimaa koko toimintaa. Kyse ei siis ole vain yksittäisestä pakkauksesta vaan kokonaisuudesta. Tarpeet määrittää tietenkin yritys ja sen tuotteet, mutta lisäarvo tulee toimintaan perehtyvän ammattilaisen luovuudesta.
Uskomme, että kokemukset tästä ”miksaamisesta” tulevat olemaan yhtä hyviä kuin Islannissa.
En näe hankkeiden vaikutusta suorastaan noin tuhoisana kuin Anu Peltola kärjistää. Hankkeita leimaa jäykkyys: jos pakkauksia ja ilmettä ei ole mahdutettu alkuperäiseen kokonaisuuteen, on siihen mahdotonta palata myöhemmässä vaiheessa.
Mikään tilasto ei mielestäni tue sitä, että hankkeilla elettäisiin joutilasta elämää – siitä pitää jo byrokratia huolen.
On loistavaa, että Anu Peltola on valinnut maaseudun tuotteet yhdeksi uuden verkkokauppayrityksensä vientiartikkeliksi. Uskon, että vuorovaikutuksella kehittyvät sekä tuotteet, niiden pakkaukset kuin myyntikin.
Timo Kaunisto
puheenjohtaja
Maaseudun Sivistysliitto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
