Pääsihteeri Ensio Koivisto
KUOLLEITA
Sotainvalidien Veljesliiton entinen pääsihteeri, ye-eversti Ensio Koivisto kuoli Seinäjoella 18.12.2012. Hän oli syntynyt 24.4.1922 Peräseinäjoella.
Ensio Koiviston vahva isänmaallisuus ja maanpuolustustahto on kodin perintöä. Isoisän, isän ja setien jälkiä seuraten hän liittyi 12-vuotiaana Peräseinäjoen Suojeluskunnan poikaosastoon.
Ensio Koivisto pääsi ylioppilaaksi Seinäjoen yhteislyseosta 1942. Sitä ennen hän oli palvellut vapaaehtoisena ja asevelvollisena Karjalan kannaksella JR 16:ssa taistelulähettinä ja ryhmänjohtajana. 1943–1944 hän palveli JR 7:ssä joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä.
Ensio Koivisto palveli 1945–1971 puolustusvoimissa. Hän oli muun muassa Helsingin sotilaspiirin esikunnassa toimistopäällikkönä, Pääesikunnassa toimistoupseerina ja -päällikkönä, Savon Prikaatissa pataljoonan komentajana ja Lappeenrannan sotilaspiirin päällikkönä.
Hän siirtyi vuonna 1971 Sotainvalidien Veljesliiton palvelukseen. Pääsihteerinä Koivisto toimi vuosina 1971–1986. Hän oli Veljesliiton viimeinen pääsihteeri, joka oli osallistunut rintamalla sotiimme.
Everstiksi hänet ylennettiin vuonna 1979.
Ensio Koiviston aikana Veljesliitossa toteutettiin muun muassa 1970-luvulla käynnistetty Sairaala sotavammaisille -suurkeräys.
Ension johdolla toteutettiin koko maan ja myös Ruotsin kattanut haravointioperaatio. Sen tuloksena yli 10 000 sodissa vammautunutta sai myönteisen korvauspäätöksen.
Sotainvalidit ja veteraanit olivat Ension sydäntä lähellä eläkevuosinakin.
Hän avusti ja neuvoi kotimaakuntansa sotainvalideja yksittäisissä sotilasvammakorvauksiin liittyvissä asioissa ja piti ahkerasti yhteyttä Veljesliiton toimijoihin.
Eläkevuosiaan Ensio Koivisto vietti pääasiassa Seinäjoella. Hän osallistui aktiivisesti aseveljiensä harrastus- ja tukitoimintaan.
Erityisesti hän vaali JR 7:n eli Tyrjän Rykmentin perinteitä. Ensio Koivisto valittiin vuonna 1999 perustetun JR 7:n Perinnetoimikunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
Isänmaan ja sen itsenäisyyden pelastaneiden aseveljien asia oli Ensiolle tärkeää loppuun saakka.
VELI MATTI HUITTINEN
JUHANI SAARI
JUHANI HÄMÄLÄINEN
Kirjoittajista Huittinen ja Saari ovat Sotainvalidien Veljesliiton edellinen ja nykyinen puheenjohtaja,
Hämäläinen JR 7:n Perinnetoimikunnan nykyinen puheenjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
