ravit Vivad Poppet vetää pitkään
Vapun jälkeen koittaa arki myös Vermossa, vaikkei lauantain superpäivän kaikki herkut olekaan vielä täysin sulaneet. Urheilullinen taso ei ole keskiviikon lähdöissä lähellekään samaa tasoa, mutta pelillisesti kohteet ovat mukavan haastavia.
Ehdokkaita pelien tukipilareiksi löytyy, mutta todelliset suursuosikit puuttuvat tyystin.
Vihjesysteemissä luotetaan kakkoskohteen Vivad Poppetiin, joka ottanee joukon nopeasti komentoonsa.
Viime keskiviikkona Vivad Poppet luovutti kärkipaikan Hugo Terminalille ja seurasi sitten tästä hieman jääneenä toiseksi. Vauhti oli tasaisen kovaa, ja Vivad Poppetin ennätys putosi lukemiin 15,5a.
Mailin matkalla kolme peräkkäistä voittoa ravannut Bellissima pysäytti Mikkelissä kellot aikaan 13,9a. Nyt matkaa on puoli kierrosta enemmän, ja Olavi Nisosen ohjiinsa saavan tamman juoksun on onnistuttava, jotta sillä riittäisi eväitä Vivad Poppetin haastamiseksi.
Mikäli taktiikaksi valikoituu tasaisen reipas meno johtohevosen ulkopuolelle, isomman yllätyksen mahdollisuus kasvaa potenssiin.
Vihnu on syystä suosikki kolmen kilometrin matkalla. Se ei yltänyt viimeisimmässä kilpailussa parhaimpaansa, mutta on ollut muuten pitkään vahvassa vireessä. Maaliskuussa se voitti Vermossa samalla matkalla.
Vihnulla on aina laukkariski. Kun se saattaa nousta turhankin selväksi suosikiksi, vihjesysteemiin tulee tähän lähtöön useita merkkejä. Lähtö on suosikin takana aika avoin.
Juan Pablo Point on juoksun onnistuessa kiinni neloskohteen voitossa. Lähtöpaikka on hyvä, mutta sekään ei takaa onnistumista, sillä kyseessä on aika kokematon hevonen, jolle lähtötilanne voi tuoda ongelmia.
Nelivuotiaat ikätoverit Enough Slim ja Don Romantique saattavat päästä parempiin asemiin ja varmistanevat osuman.
Kolmella hevosella pärjännee myös seuraavassa lähdössä, jossa Lahdessa kovassa seurassa toiseksi kirinyt Super Sprinter kerää ikävästä lähtöpaikasta huolimatta eniten peliä. Otteissa oli oikeanlaista särmää, eikä Juha Utalan suojatti ole silloin liian tarkka juoksusta.
Kenkien riisuminen on siivittänyt Alex Von Bentzin menoa viime starteissa. Jos se pystyy pitämään sisältä johtopaikan, se voi vetää päätöskohdetta maaliin asti.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 12 Desiree Lady, 5 Valentine Kemp, 1 Take That, 3 Electric Cash (7, 2)
2. lähtö: 3 Vivad Poppet (2, 7)
3. lähtö: 14 Vihnu, 12 Nauriskydön Veto, 16 Hilkkerman, 9 Rouva Kaasu, 6 Voinappi (1, 3)
4. lähtö: 2 Juan Pablo Point, 4 Don Romantique, 1 Enough Slim (10, 11)
5. lähtö: 8 Super Sprinter, 10 Jetstream, 3 Hålebo (1, 4)
6. lähtö: 1 Alex Von Bentz, 2 Victory Lane, 11 Bluehill’s Hero, 8 Multiple Choice (9, 10)
4 x 1 x 5 x 3 x 3 x 4 = 720 riviä = 72 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 18 Toto65
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Take That/Tapani Salojensaari 2100 16,7a 5 920 7/19,5a -a hll 2/17,5 2/17,1x
2 Stora Lasse/Risto Väre ‘’ 17,3a 6 390 3/17,8ax 11/19,5a 6/17,4a 2/18,9a
3 Electric Cash/Niko Jokela ‘’ 16,1a 6 380 6/20,5ax 2/18,8 4/17,8a 2/16,5a
4 BWT Erne/Esa Holopainen ‘’ 16,8a 5 420 10/20,6a 4/18,1a 1/17,4 4/16,8a
5 Valentine Kemp/Mika Forss ‘’ 16,1a 5 640 8/17,4 10/18,3a 1/18,6a 4/16,7a
6 Eye Of Laukko/Kari Venäläinen ‘’ 16,8a 5 700 2/18,3a -a hpl 3/17,4a 7/16,8a
7 Fabulous Toy/Ari Moilanen ‘’ 16,3a 5 075 6/17,7a 9/20,0x -a hpl 1/16,3a
8 Southeast Ipod/Antti Teivainen ‘’ 17,1a 5 850 5/18,1x 7/18,6a 5/18,7 -a hpl
9 M.S.Ivanhoe* (AT)/Teemu Okkolin ‘’ 18,0a 2 357 6/21,6 7/23,1x -a hpl 1/19,2a
10 Zavita Meerswal (NL)/Peter Lindroos ‘’ 15,3a 6 435 0/17,8a 3/17,4a 9/17,9a 2/16,2a
11 Enrico Narva/Kari Rosimo ‘’ 16,2a 6 100 2/18,2a 6/17,7ax 3/16,6a -a hpl
12 Desiree Lady/Jani Ruotsalainen ‘’ 15,9a 6 300 3/19,9x 1/15,9a 2/17,4a 2/17,5
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Blend Ben/Ari Moilanen 2100 14,6a 20 180 9/19,6a 8/17,5a 6/m19,5a 2/m18,2
2 Bellissima/Olavi Nisonen ‘’ 13,9a 21 290 4/16,5 1/14,3a 1/14,0a 1/13,9a
3 Vivad Poppet/Tommi Kylliäinen ‘’ 15,5a 12 900 1/16,0a 1/16,3a 2/16,9a 2/15,5a
4 Romeo Karsk* (SE)/Antti Ala-Rantala ‘’ 15,6a 16 927 0/18,3 2/17,0a 12/17,8a 4/16,8a
5 Wendigo Wicca/Tapani Jauhola ‘’ 14,9a 12 190 8/18,2 5/18,0a 9/17,0a 7/17,0a
6 Filuren Goj (SE)/Tapani Salojensaari ‘’ 14,6a 20 404 8/17,9a 2/19,5a 3/18,3a 2/17,3a
7 Kingdom (DE)/Esa Holopainen ‘’ 15,2a 19 490 2/17,0a 7/17,7a 3/16,1a 2/15,2a
8 Wind Of West/Mika Forss ‘’ 14,9a 20 730 3/17,0a 6/18,6a 2/18,0a 4/15,6a
9 Graciös Southwind (SE)/Risto Väre ‘’ 15,3a 17 742 5/18,1a 3/19,3a 2/18,6a F 29.4.
10 Armstrong Transs R (DE)/Antti Teivainen ‘’ 14,4a 17 250 2/17,9a 2/17,3a -a hpl 4/17,9a
11 Theo de Villeneuve* (SE)/Seppo Markkula ‘’ 14,8a 18 795 1/17,8a 3/18,6 1/14,8a 5/15,5a
12 Scioto Dawn* (SE)/Jarmo Savolainen ‘’ 16,1a 14 529 hpl 3/17,1 5/17,6a 6/18,1a
3. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki
1 Kardi/Esa Holopainen 3100 30,1 8 360 3/30,2 3/30,9ax 3/29,8a 6/30,6a
2 Miikkulainen/Mika Forss ‘’ 30,1 7 440 4/32,1 5/30,9a 2/30,7 6/30,1
3 Hovin Elvis/Markus Porokka ‘’ 31,7 6 620 3/31,3a 3/31,8 1/32,1 1/31,5a
4 Namu-Passi/Hannu Lindström ‘’ 31,3 6 390 6/34,0a 2/32,6 7/30,4a 11/32,3ax
5 Pikku-Hilja/Tiia Kaapu ‘’ 30,9 6 580 hpl 1/32,8ax 7/33,9x 5/31,0a
6 Voinappi/Arto Hammar ‘’ 30,0 5 220 1/33,0 5/30,0 3/30,0 7/31,8ax
7 Multi Tella/Harri Sulku ‘’ 31,1 3 580 6/31,2ax hll 7/33,0 1/31,5
8 Tinori/Peter Lindroos ‘’ 30,0 6 890 -a hpl 3/30,1a -a hpl 4/33,0x
9 Rouva Kaasu/Ari Moilanen 3120 29,3 11 040 2/29,6a 10/30,4x 1/30,3 4/29,3x
10 Kilimu/Antti Teivainen ‘’ 29,6 7 240 11/30,0 9/30,8x -a hll 2/29,6
11 Huivin Toivo/Heikki Repo ‘’ 29,1 9 990 6/29,9ax 2/32,5 hpl 4/30,5a
12 Nauriskydön Veto/Jukka Kauppinen 3140 28,1 17 630 2/31,3 2/28,9 3/30,0ax 5/29,1
13 Krossi/Harri Koivunen ‘’ 28,2 16 400 1/30,8 2/30,8 2/29,0 hpl
14 Vihnu/Heikki Mikkonen 3160 27,1 26 580 1/30,6 1/27,6 hlo5/26,9x 2/28,3
15 Manaman/Pertti Puikkonen 3180 26,3 37 590 5/28,2a 3/25,6a 3/26,3x H 28.4.
16 Hilkkerman/Markku Taskinen ‘’ 26,0 31 679 10/27,8x 1/28,0x 5/28,4 hpl
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Enough Slim/Kari Venäläinen 2100 15,4a 9 585 8/19,3 10/16,9a 3/15,4a 2/16,0a
2 Juan Pablo Point/Ari Moilanen ‘’ 15,2a 10 360 1/17,1 1/17,4a 3/16,9 1/15,2a
3 Seagull/Tuomo Kantela ‘’ 16,5a 10 800 2/19,2 2/16,9a -a hpl 5/16,5a
4 Don Romantique/Markku Nieminen ‘’ 15,8a 9 130 5/18,7a 7/16,6a 1/16,3a 1/16,7ax
5 Winston Neyenrode (NL)/Jouni Varamäki ‘’ 14,1a 11 349 10/18,4a 4/18,0a 1/16,5 4/17,3a
6 Ultrasonic Kemp/Jarmo Saarela ‘’ 15,1a 10 430 5/19,4a 7/19,0a 3/17,2a 8/16,9a
7 Big Suprise/Niko Jokela ‘’ 16,0a 7 400 10/18,5a 6/20,3a 6/19,8a 3/17,5a
8 Vapper* (EE)/Harri Koivunen ‘’ 15,0a 11 729 5/17,9a 3/18,6a 8/17,8a 1/17,1a
9 Rising Sunshine/Vesa Häkli ‘’ 16,4a 7 190 hpl 8/18,6 5/16,4a 3/18,1a
10 Champagne Zon (SE)/Kim Åkerlund ‘’ 16,2a 8 592 5/17,9a 3/17,2a 1/16,2a 4/17,9a
11 Dreamy Boom Boom/Ville Tonttila ‘’ 16,4a 10 080 6/17,9a 1/18,0a -a hpl hpl/m-
12 Kindly Leader/Ilkka Hoffren ‘’ 13,9a 9 250 4/17,5a 10/16,0a 2/16,0a 4/16,6a
5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Helsinki
1 Arbok/Ville Grönstrand 2100 14,8 67 010 9/16,5a 10/16,1 4/16,8 4/17,6a
2 Baron Flax* (SE)/Juha-Pekka Hanhimäki ‘’ 15,4 75 106 8/15,6a k/m-a 7/17,4a H 28.4.
3 Hålebo* (SE)/Seppo Markkula ‘’ 15,1 60 875 8/16,1a 8/17,3a 3/19,2 F 29.4.
4 Eyesee (US)/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 16,5 87 398 4/17,2a 5/15,0a 6/16,2a 9/15,9a
5 Andover Mark (US)/Pertti Puikkonen ‘’ 14,9 51 870 3/16,3a 9/16,4a 12/16,8a 7/14,8a
6 Gany du Ling (SE)/Antti Ala-Rantala ‘’ 15,3 58 118 0/15,4a 3/13,7a 0/18,5 0/16,0a
7 Montalbano/Peter Lindroos ‘’ 15,6 81 470 4/15,8 hpl 12/16,1a H 28.4.
8 Super Sprinter/Juha Utala ‘’ 15,0 86 420 4/16,4 6/16,6a 8/16,0 2/15,0a
9 Toy Bank/Mika Forss ‘’ 16,6 68 715 11/20,6ax 11/19,8ax -a hpl 9/m21,3
10 Jetstream/Tommi Kylliäinen ‘’ 15,7 67 160 5/16,1a 8/17,3a 1/16,4a 3/17,5a
11 Interference* (SE)/Harri Koivunen ‘’ 15,4 94 982 8/19,5a 8/m18,4a 3/m19,0a 5/m18,5a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Alex Von Bentz/Harri Koivunen 2100 14,9a 39 610 1/19,8a 7/17,7a 3/15,9a 1/15,1a
2 Victory Lane/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,0a 52 760 9/17,1 8/16,8a 2/16,5a 7/18,4
3 Night Love (SE)/Ari Moilanen ‘’ 13,7a 42 421 12/18,3 5/18,5a 4/17,9a 1/16,6
4 Tiger Wood/Mika Forss ‘’ 14,1a 36 800 9/16,5a 3/17,4a 5/17,2 7/17,1a
5 Zoogin’s Day/Kari Rosimo ‘’ 12,7a 53 390 2/16,2a 3/16,8a 7/16,0a 6/16,4a
6 Adsila Careliano/Joni-Petteri Irri ‘’ 13,6a 42 510 7/16,5a 5/18,1a 3/16,0a 9/17,8x
7 Merriment* (SE)/Niko Jokela ‘’ 15,2a 50 329 8/18,5 5/17,9 3/17,2a 1/17,4a
8 Multiple Choice* (SE)/Jyrki Tammimetsä ‘’ 14,4a 47 547 5/14,6a 1/15,7a 3/16,3a 4/15,9a
9 Tilde Småbo/Markku Nieminen ‘’ 12,9a 48 950 1/15,5a 4/14,9a 3/16,2a H 28.4.
10 Oliver Jar/Peter Lindroos ‘’ 14,0a 48 670 7/19,0a 5/16,0a 8/18,5 5/16,4a
11 Bluehill’s Hero/Antti Teivainen ‘’ 14,3a 48 270 3/18,2a 2/15,7a 10/18,5 2/15,5a
12 Hundredntenpercent (US)/Kari Venäläinen ‘’ 13,3a 53 883 9/16,4a 4/16,4 5/13,6a 10/15,6a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
