PÄIVÄN KYSYMYS Vaikuttavatko katuvalot lehtien väri-muutokseen?
Lukijamme Helsingistä on seurannut katuvalojen alla olevia lehtipuita. Hänen mielestään niiden väri ei muutu samalla tavalla kuin kauempana valoista olevissa puissa. Vaikuttavatko katuvalot lehtipuiden syksyisiin värimuutoksiin, tutkija Päivi Merilä Metlan Oulun yksiköstä?
Ilman muuta katuvalo vaikuttaa puitten yhteyttämiseen, ja ne pystyvät sitä hyödyntämään. On mahdollista, että se pidentää kasvukauttakin. Kyllä lamput myös jonkin verran lämmittävät. Kyllä sillä saattaa olla pieni vaikutus lehtipuitten talveentumiseen, jos katulamppu antaa valoa ja lämpöä ylenmääräisesti.
Katulamputhan vaikuttavat myös esimerkiksi talitinttien käyttäytymiseen. Ne alkavat äännellä keväisesti jo keskitalvella, kun ne ovat katulamppujen valossa. Kyllä katuvalot vaikuttavat eliöihin.
Onko mahdollista, että esimerkiksi pihlaja tai haapa voi olla eri värinen eri syksyinä?
Voi olla, että siihen ympäristötekijät vaikuttavat, eikä puun tarvitse olla joka syksy saman värinen. Syksyt ovat hyvin erilaisia lämpötiloiltaan ja sateisuudeltaan ja se vaikuttaa puiden fysiologiaan ja puun väri näyttäytyy erilaisena.
MAIKKI KULMALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
